Wikipedia:Välityslautakunta/Ehdokkaat 2018

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

välityslautakunta


Käytäntö
Välityspyynnöt
Yhteyssivu


Syksyn 2023 vaalien


Lautakunnan vaalit

Ehdokkaat  Äänestykset
I 2007 2007
II 2008 2008
III 2009 2009
IV 2010 2010
V 2011 2011
VI 2012 2012
VII 2013 2013
VIII 2014 2014
IX 2015 2015
X 2016 2016
XI 2017 2017
XII 2018 2018
XIII 2019 2019
XIV 2020 2020
XV 2021 2021
XVI 2022 2022
XVII 2023 2023


Suomenkielisen Wikipedian välityslautakunnan jäsenten vaali

[muokkaa wikitekstiä]
Välityslautakunnassa on kymmenen jäsentä. – – Välityslautakunnan jäsenet valitaan henkilövaaleilla kahden vuoden toimikausiksi siten, että puolet jäsenistä vaihtuu vuosittain. Äänestystä edeltää kahden viikon ehdokasasetteluaika. Varsinainen äänestys kestää kaksi viikkoa ja alkaa heti ehdokasasetteluajan päätyttyä. Kuka tahansa Wikipedian käyttäjä, joka on äänivaltainen ennen äänestyksen alkua, voi asettua ehdolle. Ehdolle voi asettaa myös toisen äänivaltaisen käyttäjän tämän suostumuksella. Sekä ehdokkaat että välityslautakunnan jatkavat jäsenet saavat äänestää vaalissa muita kuin itseään.

Vaaleissa noudatetaan hyväksymisvaalitapaa. Vaalin viisi eniten ääniä saanutta valitaan lautakunnan jäseniksi kahden vuoden ajaksi, ja mikäli vapautuvia paikkoja on enemmän kuin viisi, valitaan vaalissa seuraavaksi eniten ääniä saaneet lautakuntaan yhden vuoden ajaksi. Tasatilanteessa ratkaisee arpa. Kun kaikki vapautuvat paikat on täytetty, valitaan loput ääniä saaneet yhden vuoden ajaksi lautakunnan varajäseniksi suosituimmuusjärjestyksessä.

Välityskäytäntö: Kokoonpano ja valinta

Vaalien ehdokasasettelu alkaa 3. syyskuuta ja päättyy 17. syyskuuta. Varsinainen vaali toimitetaan 18. syyskuuta – 1. lokakuuta 2018.

Välityslautakunnan kokoonpano

[muokkaa wikitekstiä]

Viime vaalissa valittiin viisi edustajaa kahden vuoden kaudelle. Kauttaan jatkavat jäsenet ovat:

Kysymyksiä ehdokkaille yleisesti

[muokkaa wikitekstiä]
1. Minkä arvelet olevan epämiellyttävintä VLK:n jäsenen vastuissa?--Sentree (Walituksia) (Tarkkaile minua) 5. syyskuuta 2018 kello 22.41 (EEST)[vastaa]
2. Missä tapauksissa pitäisit itseäsi esteellisenä osallistumaan välityspyynnön käsittelyyn?--Htm (keskustelu) 7. syyskuuta 2018 kello 22.58 (EEST)[vastaa]
3. Onko nykyinen lautakunta-asioiden käsittelynopeus mielestäsi sopiva? Jos ei, miten muuttaisit tilannetta? --Jmk (keskustelu) 14. syyskuuta 2018 kello 10.42 (EEST)[vastaa]
4. Lautakunnalle tulee tehtäviä harvakseltaan, mutta yllättäen. Miten varmistaisit sen, että tehtävän tullessa löytyy riittävästi lautakunnan jäseniä, jotka pystyvät panostamaan käsittelyyn aikaa? --Jmk (keskustelu) 14. syyskuuta 2018 kello 10.42 (EEST)[vastaa]
5. Kysymys ehdokkaille, joita on ehdottanut muu käyttäjä kuin ehdokas itse.
5. i) Jos kukaan muu käyttäjä ei olisi sinua ehdottanut ehdokkaaksi, olisitko itse asettunut ehdokkaaksi?
5. Kysymys ehdokkaille, jotka ovat ehdottaneet itsensä ehdokkaaksi.
5. ii) Jos et olisi itse asettunut ehdokkaksi, uskoisitko että sinua olisi voinut joku muu käyttäjä ehdottaa ehdokkaaksi? --Ville Siliämaa (keskustelu) 16. syyskuuta 2018 kello 21.38 (EEST)[vastaa]
6. Nykykäytännön mukaan välityslautakunnan varajäseniksi pääsevät kaikki äänestyksessä mukana olleet ehdokkaat riippumatta siitä, paljonko he saavat ääniä. Esimerkiksi vuonna 2016 varajäseneksi pääsyyn riitti yksi ainoa ääni. Nykykäytäntö voi ainakin teoriassa johtaa tilanteeseen, jossa välityslautakuntaan päätyy varasijalta hyvin vähäisellä äänimäärällä sellainen käyttäjä, joka ei selvästikään nauti muun yhteisön luottamusta toimia välityslautakunnassa. Pitäisikö nykyistä käytäntöä mielestäsi muuttaa ja aikoisitko itse ottaa edellä kuvatun kaltaiseen tilanteeseen joutuessasi välityslautakunnan paikan vastaan?-Henswick (keskustelu) 17. syyskuuta 2018 kello 02.46 (EEST)[vastaa]

Tulevan välityslautakunnan vaalien ehdokkaiden lyhyet esittelyt suositellaan lisättäväksi tälle sivulle 17.9.2018 klo 22.00UTC+3. mennessä. Aiempien äänestysten yhteydessä on kuitenkin sovittu, että käyttäjän saa asettaa ehdolle vielä varsinaisen ehdokasasetteluajan jälkeenkin. Mikäli ehdottajana ei toimi itse tuleva ehdokas, tulee ehdokkaan ilmoittaa suostumuksensa ehdokkuuteen. Ehdokkaasta käytävään keskusteluun varatulla keskustelusivulla saa esittää myös kysymyksiä tuleville ehdokkaille. Yleisiä hyvän jäsenen ominaisuuksia on lueteltu mielipidetiedustelussa 2007.


Keskustelu ehdokkaasta 4shadoww
4shadowwilla on ikää kolme vuotta ja hän on nauttinut pienen ikänsä aikana luottamusta peräti ylläpitäjänä. VLK:ssa olisi syytä olla myös tuoreempaa verta ja 4shadoww on juuri sellainen jäsen, jolta olisi odotettavissa taitoja ratkoa VLK-asioita kunnialla. 4shadoww on antanut luvan ehdottaa itseään.--Sentree (Walituksia) (Tarkkaile minua) 7. syyskuuta 2018 kello 19.17 (EEST)[vastaa]

Keskustelu ehdokkaasta Humbleby
Moi. Asetun ehdolle välityslautakuntaan tuodakseni esille ahkerien, mutta virhealttiiden käyttäjien äänen. Muokkaajana olen puoliaktiivinen ja viihdyn omissa oloissani kunnes havaitsen asian, jossa muokkausestoa lievemmät toimenpiteet ovat mielestäni riittävät. En vielä ole seuloja, tai ylläpitäjä mutta eiköhän sekin päivä koita vielä. En ole ollut juurikaan konflikteissa muiden käyttäjien kanssa eikä minusta ole tehty kommenttipyyntöä yhteisölle. Näillä perusteilla kykenen antamaan neutraalin näkökulman asioihin. (Humbleby (keskustelu) 5. syyskuuta 2018 kello 15.00 (EEST)).[vastaa]

Keskustelu ehdokkaasta Iivarius
Iivarius on rekisteröitynyt 2008. Hän osallistuu aktiivisesti Wikipedian kehittämistä ja käytäntöjä koskeviin keskusteluihin ja hänellä on paljon näkemystä Wikipedian yhteisön toiminnasta. Suostumus on [1]. --Jmk (keskustelu) 3. syyskuuta 2018 kello 19.03 (EEST)[vastaa]

Keskustelu ehdokkaasta Jukka Kolppanen
Jukka Kolppanen on todellinen pitkän linjan wikipedisti. Hän aloitti vuonna 2004 ja on ollut ylläpitäjä vuodesta 2010. Hän on myös kokenut VLK-jäsen, oli varsinaisena jäsenenä 2010–2016, ja nousi 1. varajäsenenä taas lautakuntaan kesäkuussa 2018. Suostumus on [2]. --Jmk (keskustelu) 6. syyskuuta 2018 kello 07.45 (EEST)[vastaa]

Keskustelu ehdokkaasta Jukka Wallin
Olen toiminut Wikipediassa yli kymmenvuotta, nykyään ei niin aktiivisesti. Mutta seuraan tapahtumia kuitenkin lähestulkoon päivittäin. Välillä olen ollut hyvinkin kriittinen Wikipediassa oleviin kiistoihin. Kiistat ovat jatkuneet koko sen ajan mitä olen muokannut täällä. En halua kuullua mihinkään tiettyyn "klikkiin", vaan yritän toimia aktiivisesti vain Wikipedian parhaaksi. Jukka Wallin (keskustelu)

Keskustelu ehdokkaasta Lax
Lax on ylläpitäjä, joka on nauttinut Wikipedistien luottamusta useamman vuoden, käytännössä 11 vuotta. Lax vaikuttaa tyypiltä joka olisi omiaan ratkaisemaan Wikipediaan tai sen käyttäjiin liittyviä kiistoja. Sain luvan ehdottaa Laxia tähän hommaan.--Sentree (Walituksia) (Tarkkaile minua) 6. syyskuuta 2018 kello 17.23 (EEST)[vastaa]

Keskustelu ehdokkaasta Lentokonefani
Lentokonefani on nykyään fi-wikin ahkerimpia, ellei peräti ahkerin ylläpitäjä, joten ensi käden kokemusta yhteisön ongelmatilanteista varmasti löytyy. Hän on muokannut fi-wikipediaa vuodesta 2010 ja ollut ylläpitäjä vuodesta 2016. Muokkauksia hänellä on noin 26 000. Hän on suostunut ehdolle [3]. --Jmk (keskustelu) 3. syyskuuta 2018 kello 16.12 (EEST)[vastaa]

Keskustelu ehdokkaasta MAQuire
MAQuire on käyttänyt Wikipediaa kolme vuotta ja on seulojana. Seulojuus on hyvä asia, koska se on merkki Wikipedian luottamuksesta. Kolmen vuoden kokemus taas on merkki siitä, että on jo jonkinsorttinen kokemus Wikipedian käytöstä, mutta ei kuitenkaan ole niitä ihan vanhimpia käyttäjiä, ts. olisi hyvä, jos VLK:hon tulee edes hieman tuoreempia käyttäjiä. MAQuire antoi minulle luvan ehdottaa itseään.Linkki--Sentree (Walituksia) (Tarkkaile minua) 6. syyskuuta 2018 kello 18.08 (EEST)[vastaa]

Keskustelu ehdokkaasta PtG
PtG on kokenut Wikipedista ja on osoittanut toiminnallaan järkevää suhtautumista tietosanakirjan tekoon ja täten toisi hyvän lisän välityslautakuntaan. Väliutyslautakunnasta hänellä on jo kokemusta kaudelta 2013-2015. Ylläpitäjänä PtG on ollut vuodesta 2013 alkaen. PtG on suostunut ehdokkaaksi. --MiPe (wikinät) 16. syyskuuta 2018 kello 20.23 (EEST)[vastaa]

Keskustelu ehdokkaasta Sullay
Moi! Olen Sullay. Viime vaaleissa minua ehdotti välityslautakuntaan byrokraatti Ejs-80. Minut valittiin varajäseneksi. Olen muokannut suomenkielistä Wikipediaa joko vuodesta 2008 tai 2009 ja tällä käyttäjätunnuksella jo 4,5 vuotta. Muokkauksia minulla oli 1. syyskuuta 2018 mennessä 27 405. Artikkeleita olen aloittanut miltei tuhat. Olen seuloja ja palauttaja ja olen hyvin aktiivinen Wikipedian käyttäjä. Muokkaan Wikipediaa miltei päivittäin, joten minulla olisi aina ja välittömästi aikaa osallistua välityslautakunnan asioihin. Tunnen Wikipedian käytännöt perin pohjin ja olen aina käyttäytynyt niiden mukaisesti. Tulen myös todella hyvin toimeen useiden Wikipedian käyttäjien kanssa. Olen seulonnut tuhansia odottavia muutoksia, joten ymmärrän vandalismiin, käyttäjien välisiin kiistoihin, henkilökohtaisiin hyökkäyksiin sun muihin Wikipedian tavallisiin ongelmiin liittyvät asiat hyvin. Osaan tämän takia antaa neutraalin, tasa-arvoisen ja käytäntöjen mukaisen ratkaisun jokaiseen ongelmaan. Täten ehdotan itseni välityslautakunnan jäseneksi. –Sullay (Keskustelkaamme siitä) 4. syyskuuta 2018 kello 03.29 (EEST)[vastaa]

Keskustelu ehdokkaasta Ukas
Asiallinen ja muita kunnioittava käyttäjä, joka on ollut VLK:n jäsen vuodesta 2016 alkaen. Ukas on suostunut ehdokkaaksi. –Ejs-80 17. syyskuuta 2018 kello 18.00 (EEST)[vastaa]

Keskustelu ehdokkaasta Urjanhai
VLK:hon kaivattaisiin jäseniä, jotka eivät ole ylläpitäjiä. Urjanhailla on kaikkia ymärtäviä näkemyksiä, joista voisi olla hyötyä VLK:n tapauksissa. Suostumus on Urjanhailta saatu.[4]--Sentree (Walituksia) (Tarkkaile minua) 17. syyskuuta 2018 kello 17.49 (EEST)[vastaa]

Keskustelu ehdokkaasta Veli Himmeä
Veli Himmeä on muokannut Wikipediaa vuodesta 2014. Hän ei ole ylläpitäjä (joten voi tuoda lautakuntaan kaivattua ei-ylläpitäjän näkökulmaa), mutta on ollut seuloja vuodesta 2015. Suostumus on [5]. –Kommentin jätti Jmk (keskustelu – muokkaukset) 15. syyskuuta 2018 kello 17.44 (EEST)[vastaa]

Keskustelu ehdokkaasta Vilhokki
Vilhokki on ahkera tietosanakirjan sisällöntuottaja ja peräti viisinkertainen työn sankari. Rekisteröitynyt 2007 ja ylläpitäjänäkin toiminut tämän vuoden tammikuusta. Suostumus on [6]. --Jmk (keskustelu) 11. syyskuuta 2018 kello 21.07 (EEST)[vastaa]

Keskustelu ehdokkaasta Zache
Minusta olisi hyvä olla joku tenkiset taidot hallitseva tyyppi. Zache täyttää mielestäni nämä ominaisuudet. Zachella on myös 13 vuoden Wiki-kokemus. Zache on myös mielestäni oikein sopiva henkilö sovittelemaan kahden tai useamman käyttäjän välisiä kiistoja. Zache antoi luvan ehdottaa itseään.--Sentree (Walituksia) (Tarkkaile minua) 8. syyskuuta 2018 kello 22.02 (EEST)[vastaa]