Smeg

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Smeg S.p.A. on italialainen kodinkoneiden ja keittiölaitteiden valmistaja. Vittorio Bertazzoni vanhempi perusti yhtiön vuonna 1948 Guastallan kaupungissa, Reggio Emilian maakunnassa Italiassa. Bertazzonin perheen yrittäjyyden pitkä historia alkoi jo 1800-luvulta. He aloittivat seppinä, mutta omistautuivat vähitellen keittiöiden rakentamiseen. Ensimmäiset Bertazzoni-keittiöt esiteltiin Milanon maailmannäyttelyssä vuonna 1906. Yhtiö on nykyään yksi Italian johtavista kodinkoneiden ja keittiölaitteiden valmistajista.

Nimi Smeg on akronyymi, joka muodostuu sanoista Smalterie Metallurgiche Emiliane Guastalla ja joka vapaasti käännettynä tarkoittaa ”Emilialaiset metalliemalointipajat Guastallassa”. Se kuvaa yhtiön alkuperäistä toimintaa ja maantieteellistä kotia.

Yhtiö on yhä Bertazzonin perheen yksityisomistuksessa, ja sen kansainvälinen pääkonttori sijaitsee Guastallassa. Ympäristönsä innoittamana Smeg tarjoaa edelleen kattavan valikoiman kodinkoneita aina uuneista ja keittotasoista liesiin ja jääkaappeihin – tuotteita, jotka ovat keskittyneet keittiöön, kodin sydämeen. Smeg on tullut tunnetuksi monista tunnustuksista ja palkinnoista, ainutlaatuisesta italialaisesta muotoilusta, uniikista tyylistä sekä viimeisimmän tekniikan hyödyntämisestä. Yhtiön logosta on muodostunut sen tunnusmerkki. Logon suunnitteli italialainen suunnittelija Franco Maria Ricci vuonna 1977.

Vuonna 2019 konsernin liikevaihto oli 680 miljoonaa euroa ja työntekijöitä oli 2 200 ympäri maailmaa.[1]

Vittorio Bertazzoni vanhempi perusti Smegin vuonna 1948. Sodan jälkeen metallilakkaukseen erikoistunut yhtiö havaitsi nopeasti mahdollisuuden laajentaa tuotantoaan tuotteisiin, joiden avulla keittiötä voitaisiin automatisoida. 1950-luvun aikana Smeg valmisti ensimmäisiä kaasuliesiä, joissa oli automaattinen katkaisutoiminto, uunin varoventtiili sekä ohjelmointi- ja ajastintoiminto.

Vuonna 1963 yhtiö toi markkinoille pyykin- ja astianpesukonemalliston, joka vuonna 1970 sisälsi maailmanluokan uutuuden: 60 cm leveän astianpesukoneen, jossa oli tilaa 14 hengen astiastolle. Muutaman vuoden kuluttua yhtiö toi markkinoille ensimmäiset keittotasot ja uunit, jotka voitiin upottaa kiinteisiin rakenteisiin. Tuolloin käynnistyi todellinen yhteistyö kansainvälisesti tunnettujen arkkitehtien ja suunnittelijoiden kanssa.

1990-luvulla Smeg laajensi tuotevalikoimaansa vielä esimerkiksi 1950-luvun tyylin mukaisilla keittiöaltailla, liesituulettimilla ja värikkäillä jääkaapeilla. Niistä tuli heti maailmankuuluja ja Smegin tuotemerkille ominaisia.

Smegin omassa suunnittelutoimistossa tehdään huolellista tutkimustyötä esteettisyyden ja tyylikkyyden parissa. Sitä tukevat kansainvälisesti tunnetut arkkitehdit, joihin lukeutuvat Guido Canali, Mario Bellini, Renzo Piano, Marc Newson ja Giancarlo Candeago. Smegille tekniikan ja tyylin yhdistelmä on avain luoda tuotteita, joilla on vahva tuotemerkin imago ja jotka lyövät läpi markkinoilla.

Smegillä on pitkä historia työskentelystä samanhenkisten tuotemerkkien kanssa, kuten sponsoritoiminta Gilles Villeneuven ja Ferrari-tiimin kanssa vuodelta 1979, ainutlaatuiset yhteistyöt Dolce & Gabbanan ja Fiatin kanssa, räätälöidyt ja rajatut tuotesarjat Peronille, Minille, Veuve Clicquot’ille, Disneyn Mikki Hiirelle sekä yhteistyöt Lavazzan ja Ressun / Tenavien kanssa.

Smeg laajensi toimintaansa vuonna 2014 tuomalla markkinoille keittiölaitteita, joiden ulkoasu mukailee 1950-luvun tyyliä tunnettujen jääkaappien tapaan. Valikoima koostuu muun muassa erivärisistä leivänpaahtimista, vedenkeittimistä, yleiskoneista ja tehosekoittimista.

Smeg esitteli täysin uuden tuoteryhmän vuonna 2020. Tähän kuuluvat paistinpannut ja kattilat eri malleissa ja väreissä.[1]

Muut toimialat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Smeg myi tuotteita aluksi vain kotitalouksille, mutta ryhtyi myöhemmin tekemään kauppaa myös yritysten kanssa. Smeg Foodservice valmistaa tuotteita hotelli-, ravintola- ja ateriapalvelumarkkinoille, ja Smeg Instruments valmistaa välinehuollon laitteita sairaaloille ja hammaslääkärien vastaanotoille.

Smeg-tuotteiden muotoilu ja valmistus ovat keskittyneet neljään Pohjois-Italiassa sijaitsevaan tehtaaseen, joista jokainen on erikoistunut tietyn tyyppisiin tuotteisiin. Smegillä on tytäryhtiöitä ympäri maailmaa, Euroopan ulkopuolinen konttori sekä laaja myyntiverkosto. Smeg on kehittänyt tuotteita yhteistyössä arkkitehtien ja suunnittelijoiden, kuten Guido Canalin (joka on myös suunnitellut yhtiön pääkonttorin Guastallassa), Mario Bellinin, Renzo Pianon, Marc Newsonin ja deepdesignin, kanssa.

Smeg laajensi tuotevalikoimaansa ja toi markkinoille keittiöaltaita ja liesituulettimia sen jälkeen, kun se oli ostanut italialaisen Apell-nimisen yrityksen, joka valmisti liesituulettimia sekä keittiöaltaita ja -hanoja. Vuonna 2019 Smeg osti La Pavonin, tunnetun espressokeittimien valmistajan, jonka toimipaikka sijaitsi San Giuliano Milanesen kunnassa.

1950-luvun tyyliä mukailevat tuotteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1997 Smeg toi markkinoille retrotyylisiä jääkaappeja, joita valmistetaan eri väreissä. Tuotteet kantavat SMEG-nimeä, ja niiden vahvat kaarevat ovet ja paksu käsikahva vievät ajatukset takaisin 1950-luvulle.

Tuotteita on saatavilla useissa eri jääkaappipakastinmalleissa, ja värivaihtoehtoihin lukeutuvat muun muassa vaaleanpunainen, keltainen, oranssi ja limenvihreä sekä erikoiserät, kuten Union Jack -ovi.

Vuonna 2014 Smeg laajensi 1950-luvun tyylin valikoimaa vielä keittiölaitteilla, kuten leivänpaahtimilla, vedenkeittimillä ja yleiskoneilla.[1]

  • 2007: Pääkonttorin arkkitehtuurille myönnetty Domotica-palkinto, joka jaettiin Green Architecture Week -tapahtumassa.
  • 2010: Good Design -palkinto, jonka myönsi Chicago Athenaeum Museum of Architecture and Design sekä European Center for Architecture, Art, Design and Urban Studies, innovatiivisen Newson-tuotevalikoiman FP610SG-uunille ja P755SBL-keittotasolle.
  • 2012: Good Design -palkinto Linea-sarjan PV175CB-keittotasolle.
  • 2013: Good Design -palkinto Linea-sarjan SFP140-uunille ja SMEG500-jääkaapille.
  • 2014: Good Design -palkinto pienille keittiölaitteille – SMF01-yleiskone, TSF01-leivänpaahdin, Dolce Stil Novo -keittotaso, viinikaappi ja Victoria Range TRU90BL.
  • 2015: Good Design -palkinto Victoria TR4110 -liedelle ja 60 cm:n uunille, KLF-vedenkeittimelle, BLF-tehosekoittimelle sekä 45 cm:n Linea-uunille.
  • 2015: iF Design -palkinto SMF01-yleiskoneelle ja TSF01-leivänpaahtimelle.
  • 2015: Red Dot -palkinto TSF01-leivänpaahtimelle. Leivänpaahdin täytti kaikki palkintolautakunnan arvioinnin kriteerit, jotka pohjautuivat kansainvälisten ammattilaisten kokemuksiin muotoilun eri osa-alueista.
  • 2016: Good Design -palkinto 45 cm:n viinikaapille, sommelier-säilytyslaatikolle, 60 cm:n uunille, taiteellisilla keittoritilöillä varustetulle kaasukeittotasolle sekä kaasu- ja induktiokeittotason yhdistelmälle, jotka kaikki kuuluvat uuteen Dolce Stil Novo -tuotesarjaan.
  • 2016: Red Dot -palkinto: Victoria TR4110 -liesi sai palkinnon ”Red Dot: Best of the Best” korkeimmasta muotoilun laadusta ja uraauurtavasta muotoilusta, ja BLF01-tehosekoitin sai palkinnon korkeasta muotoilun laadusta.
  • 2017: Good Design -palkinto Dolce Stil Novo -tuotesarjan Blast Chiller -pakastimelle, Linea-sarjan 60 cm:n ja 45 cm:n uuneille sekä 90 cm:n vapaasti seisovalle Opera-liedelle. Näitä tuotteita seurasivat 1950-luvun tyylin HBF02-sauvasekoitin, CJF01-sitruspuristin ja ECF01-espressokeitin.
  • 2017: iF Design -palkinto: Portofino-liesi ja 45 cm:n Dolce Stil Novo -viinikaappi saivat iF Design -palkinnon, joka on yksi tavoitelluimmista laatumerkeistä ja muodostuu kansainvälisesti arvostetun palkintolautakunnan kriteereistä.
  • 2017: Red Dot -palkinto ECF01-espressokeittimelle, CJF01-sitruspuristimelle, CPF9GM Portofino -liedelle ja CVI618N Dolce Stil Novo -viinikaapille.
  • 2018: Good Design -palkinto vapaasti seisovalle, 120 cm korkealle ja kahdella uunilla varustetulle Portofino-liedelle, Linea-sarjan viinikaapille, vakuumikoneelle, rakenteisiin upotettavalle uudelle espressokeittimelle, Dolce Stil Novo -uunille sekä TSF03-leivänpaahtimelle ja DCF01-kahvinkeittimelle.
  • 2018: Red Dot -palkinto SFP6102TVS Linea -uunille, vapaasti seisovalle A1-9-liedelle ja Dolce Stil Novo -tuotesarjan SAB4604N Blast Chiller -pakastimelle.
  • 2019: Good Design -palkinto 60 cm:n SFP6606WTPNR Dolce Stil Novo -uunille, 90 cm:n SFP9395X1 Classic -uunille, CGF01-kahvimyllylle ja MFF01-maidonvaahdottimelle.[2][3][4]
  1. a b c Smeg - Technology with style Smeg. Viitattu 17.11.2020.
  2. The Good Design Awards www.good-designawards.com. Viitattu 17.11.2020.
  3. Design News, Design Trends, Design Awards iF WORLD DESIGN GUIDE. Arkistoitu 13.11.2019. Viitattu 17.11.2020. (englanniksi)
  4. Red Dot Design Award www.red-dot.org. Viitattu 17.11.2020.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]