Lars Hall (30. huhtikuuta 1927 Karlskrona – 26. huhtikuuta 1991 Täby) oli ruotsalainen nykyaikainen viisiottelija ja olympiavoittaja. Hall oli ensimmäinen urheilija, joka voitti kaksi henkilökohtaista olympiakultaa nykyaikaisessa viisiottelussa.
Vuoden 1952 kisoissa Helsingissä Hall voitti henkilökohtaisen kilpailun ja sai hopeaa joukkuekisassa. Vuoden 1956 kesäolympialaisten viisiottelu käytiin Tukholmassa hevoskaranteenin vuoksi, jolloin Hall pääsi juhlimaan toista olympiakultaansa kotikisoissaan.
MM-tasolla Hall saavutti kuusi kultamitalia vuosina 1949–1953, näistä henkilökohtaisen kisan voitot vuosina 1950 ja 1951.
- Lars Hall Athletes. The International Olympics Committee. Viitattu 1.10.2019. (englanniksi)