Darts

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Darts-taulu.

Darts on taitopeli ja urheilulaji, jossa erityisiä darts-tikkoja heitetään seinään kiinnitettyyn pyöreään tauluun. Sitä pelataan erityisesti pubeissa Isossa-Britanniassa, Alankomaissa ja Pohjoismaissa. Vuonna 2010 pelattua BDO:n MM-kilpailua seurasi televisiosta parhaimmillaan 4 miljoonaa brittikatsojaa[1]

Pelissä kaksi heittäjää (tai joukkuetta) heittää vuorollaan kolme tikkaa kerrallaan. Tikat ovat yleensä 20–26-grammaiset ja volframilla painotetut. Aikaisemmin tikat valmistettiin messingistä, mutta tällaiset tikat eivät olleet tarpeeksi ohuita kisakäyttöön.

Darts-taulu asetetaan seinälle siten, että häränsilmä (keskusta) on 1,73 metriä lattianrajasta. Heittoetäisyys on 2,37 metriä taulun etureunasta. Taulu on valmistettu tavallisimmin kasvikuituisesta (kuten sisal) kimpusta leikatuista paloista, jotka on puristettu sivusuunnassa yhteen ja liimattu puiseen taustaan.[2]

Pistelasku perustuu tikkojen osumiseen taulun eri sektoreihin, joihin on merkitty pistearvot 1–20. Mustaan tai valkoiseen sektorinosaan osuminen antaa sektorin ulkopuolelle merkityn pistemäärän, sektorin ulompi vihreä tai punainen osa antaa kaksinkertaisesti tämän pistemäärän (”tupla”) ja sisempi vihreä tai punainen osa kolminkertaisesti (”tripla”). Keskustan ulkorengas on pistearvoltaan 25 pistettä, ja taulun keskelle osuminen antaa 50 pistettä (osaa kutsutaan nimellä ”häränsilmä”)

Kisoissa käytettävä darts-tikka

Yleisimmin pelatussa darts-pelissä sektorien antama pistemäärä vähennetään lähtöpistemäärästä 501 (tai 301) tavoitteena saada tasan nolla pistettä. Viimeisen tikan pitää osua joko tuplaan tai häränsilmään, ja sen pitää vähentää pistemäärä tasan nollaan (jos pistemäärä menee ”yli”, jäädään edellisen heiton pistemäärään). Peli päättyy jommankumman pelaajista saadessa tasan nolla pistettä eikä tasoittavaa vuoroa ole. Hyvä heittäjä käyttää mahdollisimman vähän tikkoja, jotta peli menee ”poikki”.

501-pelin voi saada ”poikki” minimissään yhdeksällä tikalla. Yksi tapa saada 501 poikki minimitikkamäärällä on heittää seitsemän ensimmäistä tikkaa kohtaan tripla 20, näiden tikkojen jälkeen on jäljellä 81 pistettä ja ratkaisuun tarvitaan kahdeksas tikka, jonka on osuttava esimerkiksi kohtaan tripla 19. Jäljelle jää 24 pistettä, josta pelin voi lopettaa osumalla tupla 12:een.

Englantilainen John Lowe oli ensimmäinen, joka onnistui vuonna 1984 MFI World Matchplayn televisioidussa kisassa heittämään 501-pelin poikki yhdeksällä tikalla ja sai teostaan 102 000 puntaa. Vielä 2007 Phil Taylor sai Topic IDL-kisassa onnistuneesta yhdeksän tikan pelistä henkilöauton. Suomessa ensimmäisen ja maailmassa neljännen yhdeksän tikan pelin heitti Kari Saukkonen Karelia Cupissa Joensuussa 30. tammikuuta 1982. Ville Petäjämäki heitti kuudennen täydellisen pelin Hojo Hojo Cupissa elokuussa 2002.

24. toukokuuta 2010 Phil Taylor teki lajin historiaa Premier Leaguen finaalissa Englannin James Wadea vastaan heittämällä kahdesti yhdeksän tikkaa samassa ottelussa.

Lajin kaksi tärkeintä järjestöä ovat Maailman Dartsliitto WDF (engl. World Darts Federation) ja ammattilaisten liitto PDC (engl. Professional Darts Corporation). Aiemmin toimi myös kolmas vaikutusvaltainen järjestö, vuonna 1973 perustettu Britannian kansallinen dartsliitto BDO (engl. British Darts Organisation), mutta sen toiminta lakkautettiin vuonna 2020[3]. Suomessa lajia edustaa Suomen Dartsliitto SDL (perustettiin vuonna 1977 nimellä Suomen Tikkaliitto, kunnes muutettiin SDL:ksi 1982), joka on WDF:n jäsenliitto.

Kansainvälinen WDF perustettiin vuonna 1977, ja nykyään siihen kuluu 70 jäsenvaltiota ja satojatuhansia rekisteröityneitä pelaajia[4][5]. Pelaajamääriltään suurimpia maita ovat olleet Alankomaat, Yhdysvallat, Iso-Britannia sekä Australia, Kanada ja Saksa. Kuten monen muunkin lajin kohdalla, myös WDF:n tavoitteena on saada darts olympialajiksi.[6]

Eriytyminen tapahtui tammikuussa 1992, kun 16 huippupelaajaa erosi BDO:sta ja perusti oman järjestönsä silloiselta nimeltään World Darts Council WDC, joka myöhemmin nimettiin uudelleen PDC:ksi. Kauden 1993–1994 ja uuden liiton ensimmäisen MM-turnauksen 1994 yhteydessä se solmi televisiointisopimuksen Sky Sportsin kanssa, mikä merkittävästi paransi dartsin näkyvyyttä. Taustalla olivat myös parhaiden heittäjien tulot, joita he BDO:n alaisuudessa olivat pitäneet riittämättöminä puhtaaseen ammattilaisuuteen. Vielä vuonna 2008 13-kertainen maailmanmestari Phil Taylor arvosteli BDO:ta täydellisestä saamattomuudesta lajin markkinoinnissa.[7] [8] BDO rankaisi ensin WDC:n järjestämiin kilpailuihin osallistuneita pelaajia, kunnes myöhempi oikeudenkäynti vapautti pelaajat kilpailemaan missä kisoissa halusivat, lukuun ottamatta MM-turnauksia, joiden kohdalla heidän täytyi alistua rajoituksiin.[9][10]

Ammattilaisten etujärjestönä toimii 1980-luvun alussa perustettu PDPA.[11]

Arvostettuja kilpailuja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksi tärkeistä ja pitkäaikaisista sponsoreista on vedonlyöntiyhtiö Ladbrokes - PDC:n MM-turnaukseen viitataankin joskus pelkästään sponsorin nimellä.

Vuoden mittaan pelattavia kilpailuja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Players Championship (Eurooppa, Australia ja Kanada, 34 karsintaosakilpailua, 2009 finaali pelattiin 28.–31. tammikuuta 2010 Purfleetissä, Essexissä, UK)
  • Grand Slam of Darts (13.–21. marraskuuta, Wolverhampton, UK)
    • vuodesta 2007[7]
  • PDC Pro Tour
  • Premier League 2010 (PDC, helmi-toukokuu, UK)
    • vuodesta 2005[7]

[12]

  • World Cup (parittomina vuosina)
    • 2009 kisoissa Charlottessa, USA:ssa kilpailtiin seuraavissa sarjoissa:[13]
      • pojat - round-robin -järjestelmä
      • tytöt - round-robin
      • nuorten parit - round-robin
      • miehet - cup
      • miesparit - cup
      • miesjoukkueet - round-robin
      • naiset - cup
      • naisparit - round-robin

Alueelliset kisat

  • Americas Cup (parillisina vuosina)
  • Asia-Pacific Cup (parillisina vuosina)
  • Europe Cup (parillisina vuosina)

[14]

  • BDO:n ammattilaisten MM-turnaus Lakeside World Professional Darts Championship - "World Pro" (UK)
    • vuodesta 1978
  • naisammattilaisten MM-turnaus Women's World Professional Championship
    • vuodesta 2001
  • Winmau World Masters (2010 Hull, UK)
    • vuodesta 1974, omat sarjat miehille, naisille, pojille ja tytöille[15]
  • British Pentathlon

Parhaat pelaajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yksi Suomen parhaista heittäjistä, Jarkko Komula

Kukin kolmesta tärkeimmästä organisaatiosta ylläpitää omia rankinglistojaan, joista PDC:n lista on perustunut 2007 alusta alkaen tietyissä kisoissa kahden edellisen vuoden aikana ansaittuihin palkintorahoihin[17]. WDF:n ja BDO:n listat, vaikka liitot tekevätkin tiivistä yhteistyötä, poikkeavat toisistaan hieman eri kriteereistä johtuen.

Suomalaisia lajin huippuja tällä hetkellä ovat muun muassa Ulf Ceder, Kim Viljanen, Tatu Pehkonen, Marko Kantele ja Veijo Viinikka sekä naisista Kirsi Viinikainen, Lumi Silvan ja Kaisu Rekinen.

Yksi vaihtoehtoinen tapa pelaajien keskinäiseen vertailuun on otteluissa saavutettu heittokeskiarvo ja yli 100:aa pistettä per 3 tikkaa voidaan edelleen pitää huipullakin erinomaisena suorituksena. Nykydartsia hallinnut Taylor on otteluissaan toistuvasti yltänyt yli 110 pisteen heittokeskiarvoihin.[18]