Tämä artikkeli käsittelee vuosisataa. 2000-luku voi tarkoittaa myös vuosikymmentä 2000–2009 tai vuosituhatta 2000–2999. Sanan muita merkityksiä on täsmennyssivulla.
2000-luku on nykyinen vuosisata, joka sisältää vuodet 2000–2099. Se on kolmannen vuosituhannen ensimmäinen vuosisata.
2000-luvun suurimpia keskustelunaiheita ovat olleet esimerkiksi terrorismi ja sen vastainen sota, Irakin sota, ilmastonmuutos, liikakansoitus, vähemmistöryhmien oikeudet sekä 2000-vuosikymmenen lopun finanssikriisi.
2000-luku on merkittävää digitaalisen vallankumouksen aikaa. Viime vuosisadan lopulla läpimurtonsa tehnyt internet on kehittynyt voimakkaasti ja levinnyt yhä useamman ihmisen käyttöön. Muun muassa sosiaalinen media ja suoratoistopalvelut ovat yleistyneet voimakkaasti 2000-luvulla. Digitaalitelevisiot ja -kamerat, litteät LCD- ja nestekidenäyöt sekä älypuhelimet yleistyivät.
Syyskuun 11. päivän terroriteot.
Eurokolikot ja -setelit otettiin käyttöön.
Tapaninpäivän 2004 tsunami.
Euroviisuvoittaja Lordi Helsingin Kauppatorilla 2006.
Finanssikriisi (2007–2009).
Syyrian sisällissota alkoi 2011.
Itä-Ukrainan sota alkoi 2014.
Euroopan pakolaiskriisi alkoi 2014. Seuraavana vuonna pakolaisten määrä moninkertaistui.
- 2010: Eyjafjallajökullin tulivuorenpurkauksen ilmaan levittämä tuhka aiheutti kymmenientuhansien lentojen peruuntumisen Euroopassa.
- 2010: Suomessa koettiin kaikkien aikojen kuumin kuukausi, kun heinäkuussa rikottiin vanhoja lämpöennätyksiä; myös valtakunnallinen lämpöennätys +37,2 astetta mitattiin loppukuusta Liperissä, Pohjois-Karjalassa. Lisäksi edellisenä päivänä Lahdessa rikottiin 2000-luvun aiempi valtakunnallinen lämpöennätys.[3]
- 2011: Japanin maanjäristys 2011 aiheutti merkittävää tuhoa ja käynnisti Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden.
- 2011: Ns. arabikevät, laaja mielenosoitusten, kansannousujen ja väkivaltaisuuksien aalto alkoi Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa. Syyrian ja Libyan sisällissodat alkoivat.
- 2011: Etelä-Sudan, maailman nuorin itsenäinen valtio, itsenäistyi.
- 2011: Oslon pommi-iskussa ja Utøyan saarella Norjassa tapahtuneessa ammuskelussa kuoli 77.
- 2012: Higgsin bosoni löydettiin mahdollisesti Large Hadron Colliderissa.[4]
- 2012: Voyager 1 poistui tähtienväliseen avaruuteen.
- 2012: Mars Science Laboratory laskeutui Gale-kraatteriin, Marsiin.
- 2013: Ihmisen kantasoluja kloonattiin ensimmäistä kertaa onnistuneesti.
- 2013: Supertaifuuni Haiyan surmasi yli 10 000 ihmistä Filippiineillä.
- 2013: Kiinan ensimmäinen kuuluotain Chang’e 3 laskeutui tehden Kiinasta kolmannen maan, joka on saavuttanut Kuun pinnan.
- 2014: Venezuelassa alkoi tapahtua vuosia kestäneitä, levottomia suurmielenosoituksia Nicolás Maduron sosialistihallitusta vastaan.
- 2014: Itä-Ukrainan sota alkoi.
- 2014: Ebolaepidemia tappoi tuhansia ihmisiä Länsi-Afrikassa.
- 2014: Euroopan pakolaiskriisi alkoi.
- 2015: 132 ihmistä kuoli terrori-iskuissa Pariisissa.
- 2016: Ligo-koelaitteet havaitsivat ensimmäisen kerran Einsteinin ennustamat painovoima-aallot.[5]
- 2016: Kuorma-autoisku tappoi 85 ihmistä Nizzassa.
- 2017: Donald Trump aloitti työnsä Yhdysvaltojen presidenttinä.
- 2018: Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un tapasi Etelä-Korean presidentti Moon Jae-inin demilitarisoidulla alueella, ylittäen Koreoiden välisen rajan ensimmäistä kertaa sitten Korean sodan. Paria kuukautta myöhemmin Kim Jong-un tapasi Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin huippukokouksessa Singaporessa, mikä oli ensimmäinen Yhdysvaltojen ja Pohjois-Korean valtionjohtajien välinen huippukokous.
- 2019: Uusi koronavirus, SARS-CoV-2, alkoi levitä joulukuussa Kiinan Wuhanissa aiheuttaen pandemian[6]. Tautiin on sairastunut lokakuuhun 2022 mennessä yli 600 miljoonaa ihmistä, joista ainakin 6,5 miljoonaa on kuollut.[7]
Uusi koronavirus aiheutti pandemian vuonna 2020.
Barack Obama.
Vladimir Putin.
- Bill Clinton, Yhdysvallat
- George W. Bush, Yhdysvallat
- Barack Obama, Yhdysvallat
- Donald Trump, Yhdysvallat
- Gerhard Schröder, Saksa
- Angela Merkel, Saksa
- Jacques Chirac, Ranska
- Nicolas Sarkozy, Ranska
- François Hollande, Ranska
- Emmanuel Macron, Ranska
- Elisabet II, Yhdistynyt kuningaskunta
- Charles III, Yhdistynyt kuningaskunta
- Vladimir Putin, Venäjä
- Dmitri Medvedev, Venäjä
- Volodymyr Zelenskyi, Ukraina
- Recep Tayyip Erdoğan, Turkki
- Saddam Hussein, Irak
- Bašar al-Assad, Syyria
- Muammar Gaddafi, Libya
- Kim Jong-il, Pohjois-Korea
- Kim Jong-un, Pohjois-Korea
- Fidel Castro, Kuuba
- Raúl Castro, Kuuba
- Hugo Chávez, Venezuela
- Nicolás Maduro, Venezuela