Kielipolitiikka

Kielipolitiikalla (engl. language policy) tarkoitetaan toimia, joilla vaikutetaan kieliin sekä kielten asemaan ja käyttöalaan yhteiskunnassa.

Kielipolitiikan käsitteen sisältö vaihtelee eri yhteiskunnallisissa konteksteissa muun muassa sen tähden, että kielet tarvitsevat erilaisia kielipoliittisia toimia. Kielipolitiikkaan kuuluu toisessa ääripäässä uhanalaisten kielten elvyttäminen, toisessa taas vakiintuneen kielen ylläpitäminen ja käyttöalaan liittyvät kysymykset. Yhteiskunnan tarjoamissa palveluissa käytettävä kieli on merkittävä kielipoliittinen kysymys. Keskeisiä kielikoulutuspoliittisia toimia ovat koulutuksen kielestä päättäminen ja kielten koulutustarjonta.

Kielipolitiikan voi jakaa neljään osaan.

Kielen aseman eli statuksen suunnittelu

Kielen aseman suunnitteluun liittyy olennaisena asiana lainsäädäntö. Lainsäädäntöön kuuluvat paitsi varsinaiset kielilait myös esimerkiksi sääntely, joka käsittelee kielellisiä oikeuksia. Suomessa kielistä säädetään perustuslaissa, kielilaissa, saamen kielilaissa, viittomakielilaissa ja monissa muissa laeissa, jotka koskevat ihmisen oikeutta käyttää omaa kieltään, kun hän asioi valtion tai kunnan viranomaisten kanssa.

Kielen asemaan ja kielenkäyttäjien oikeuksiin vaikutetaan myös erilaisilla kielipoliittisilla ohjelmilla ja selvityksillä. Näiden tavoitteena on vaikuttaa niin instituutioiden toimintaan kuin ihmisten kielellisiin asenteisiin. Uhanalaisille kielille laaditaan elvytysohjelmia.

• Suomen kielilainsäädäntö -sivulle

Kielen kehittäminen (korpussuunnittelu)

Suunnitelmallinen kielen kehittäminen tarkoittaa ensi vaiheessa kieliopin dokumentaatiota ja  kirjoitusjärjestelmän luomista kielelle, jota on käytetty vain tai enimmäkseen puhuttuna. Esimerkiksi Norjan Lapissa Ruijan alueella puhuttava kveeni (kainu) on tällaisessa korpussuunnittelun vaiheessa.

Toiseksi kielen kehittämiseen voi lukea myös sellaisen kielen viestinnällisen kehittämisen, jonka kirjoitetun kielen muodot ja merkitsemisperiaatteet ovat jo olemassa. Suomen kieli kuvastaa tällaista tilannetta. Muun muassa oikeinkirjoituksen periaatteet ovat pitkälle vakiintuneet, niin että merkintätapojen perusteisiin kajotaan harvoin. Yleiskielen huollon tavoitteena on pitää kielen rakenne ajantasaisena ja säilyttää kieli toimivana viestintävälineenä, jotta sitä voidaan käyttää monipuolisesti eri tilanteissa. Kielen kehittämiseen kuuluu kirjoituksen kieliopin ohella esimerkiksi nimistön suunnittelu, sanaston ja termistön kehittäminen sekä sanakirjojen laatiminen.

Kielenopetuksen suunnittelu (kielikoulutuspolitiikka)

Kielikoulutuspolitiikka tarkoittaa laajasti ymmärrettynä maassa harjoitettavaa kielenopetusta ja sen suunnittelua. Koulun kielenopetuksen suunnittelu kuuluu tärkeänä lohkona kielikoulutuspolitiikkaan. Kielikoulutuspolitiikan päämääränä on luoda mahdollisuus äidinkielen oppimiselle ja piirtää suuntaviivat vieraiden kielten opettamiseksi. Opetushallitus vastaa Suomessa kielten opetussuunnitelmista. Keskiössä ovat kansallisiin kieliin liittyvät oppiaineet: äidinkieli ja kirjallisuus, toinen kotimainen kieli ja suomi tai ruotsi toisena kielenä. Näiden lisäksi suunnitelmat koskevat myös vieraiden kielten ja vähemmistökielten opetusta.

Oman kielen oppiminen ja käyttäminen on kieliyhteisön säilymisen ja kielenkäyttäjän identiteetin vahvistumisen näkökulmasta tärkeää.

Kieliteknologia

Sähköisiä järjestelmiä käytetään miltei kaikilla aloilla ja laajalti yhteiskunnan toiminnoissa. Kielipolitiikka sivuaa kieliteknologiaa ennen muuta niin, että kieliyhteisöllä on tarve – monissa tapauksissa lakiin perustuva oikeus – omankielisiin tietoteknisiin ohjelmiin, työkaluihin ja käyttöliittymiin. Kieliteknologinen työ on erityisen tärkeää Suomen kaltaisilla pienillä kielialueilla. Kieliteknologialla voi olla merkittävä rooli myös vähemmistökielten ja uhanalaisten kielten säilymisessä. Aineistojen digitointi ja dokumentointi muodostavat merkittävän viestintäkanavan pienelle kielelle.