Diskos-niminen jääkiekkoseura perustettiin Jyväskylässä keväällä 1948, ja seuran joukkue pelasi jo seuraavana talvena jääkiekon maakuntasarjassa. 1960-luvun loppupuolella Jyväskylän Pallokerho otti jääkiekon lajikseen. 1970-luvun alussa seura kuitenkin luopui jääkiekosta ja TUL:n jääkiekkotoiminta siirtyi Jyväskylän Tovereille eli JyTo:lle. Vuonna 1974 JyTo kuitenkin lakkautti jääkiekkojaostonsa ja toiminta jatkui Jyväskylän Lohen alaisuudessa. Vuonna 1990 Lohen kiekkoilijat erkanivat emoseurasta ja perustivat uuden jääkiekon erikoisseuran, joka sai nimen Lohi-Kiekko. Uusi seura pelasi Jääkiekon II-divisioonassa.[2]
Diskos (vuodet 1993–2004, 2010–2015)
muokkaa
Vuonna 1993 Lohi-kiekon nimi vaihdettiin Diskokseksi. Joukkue nousi jääkiekon I-divisioonaan vuonna 1995. Ennen vuosituhannen vaihdetta Diskos saavutti parhaat tuloksensa ollen kaudella 1998–1999 runkosarjan neljäs ja kaudella 1999–2000 runkosarjan kolmas. Kyseisellä kaudella Diskos eteni jopa liigakarsintoihin asti[3]. Joukkue kuitenkin heikkeni talousvaikeuksien takia nopeasti seuraavien vuosien aikana ja Diskos putosi Suomi-sarjaan kauden 2001–2002 päätteeksi. Kaudet 2002–2004 joukkue pelasi Suomi-sarjassa, kunnes alamäki huipentui seuran konkurssiin vuonna 2004.
2010 Diskoksen edustusjoukkue perustettiin uudelleen, aloittaen samana vuonna III divisioonasta. Joukkue nousi syyskaudella II divisioonaan ja pelasi kevätkaudella Suomi-sarjan jatkokarsinnassa, häviten kuitenkin Nokian Pyrylle. Seuraavalla kaudella (2011–2012) joukkue voitti syyskaudella II-divisioonalohkonsa, pelasi kevätkaudella Suomi-Sarjan karsintalohkossa ja lopulta nousi Suomi-Sarjaan voittamalla jatkokarsinnassa Peltosaaren Nikkarit[4]. Visiitti Suomi-sarjassa jäi kuitenkin yhteen kauteen, kaksi seuraavaa kautta kuluivat jälleen II-divisioonassa. Kauden 2014–2015 päätteeksi joukkue nousi uudestaan Suomi-sarjaan.
D-Kiekko (vuodet 2004–2008, 2015–)
muokkaa
Vanhan Diskoksen raunioille syntyi vuonna 2004 D-Kiekko, jonka Suomen jääkiekkoliitto pudotti kaudeksi 2004–2005 Suomen viidenneksi korkeimmalle sarjatasolle eli III-divisioonaan. D-Kiekko nousi kauden päätteeksi ylemmälle sarjatasolle ja pelasi kaudella 2005–2006 II-divisioonassa. Nousujohdanne jatkui, ja seura nousi Suomen kolmanneksi korkeimmalle sarjatasolle Suomi-sarjaan.
Seura pelasi Suomi-sarjassa kaksi seuraavaa kautta. Kaudella 2006–2007 D-Kiekko sijoittui etelälohkon kuudenneksi eli viimeistä edelliseksi, mutta ei pudonnut sarjan laajentumisen takia. Kaudella 2007–2008 joukkue pärjäsi selvästi paremmin ja oli lopulta Suomi-sarjan kahden parhaan joukkueen joukossa voittaen Suomi-sarjan mestaruuden.
Kauden päätteeksi seura selvisi yhdessä oululaisen Kiekko-Laserin kanssa Mestis-karsintoihin, joissa oli jaossa kaksi Mestis-paikkaa. Mestis-joukkue Kotkan Titaanit voitti sarjan selvästi ja säilytti paikkansa, K-Laser oli yhtä selvästi karsintojen viimeinen. Toisesta Mestis-paikasta käytiin tasaisempi taistelu, sillä D-Kiekko päätyi tasapisteisiin Kirkkonummen Salamoiden kanssa. 26. maaliskuuta 2008 pelattiin uusintaottelu Kirkkonummella. Uusintaottelu päättyi D-Kiekon jatkoaikavoittoon 3–4 joukkueen kapteenin Pirkka Lahtisen tehdessä voittomaalin ajassa 66.34. D-Kiekko nousi takaisin Mestikseen kaudeksi 2008–2009.[5] Seura jatkoi JYPin omistuksessa nimellä D Team.[6] Uudelleen perustetun Diskoksen noustua kaudeksi 2015–2016 Suomi-sarjaan eriytettiin joukkueen toiminta lisenssiehtojen mukaisesti omaksi yhdistyksekseen, joukkueen nimeksi vaihdettiin jälleen D-Kiekko.
Listattuna on myös Lohi-Kiekon kasvatteja.
Puolustaja Julius Honka on ensimmäinen NHL:ssä pelannut Diskos-kasvatti. Dallas Stars varasi hänet ensimmäisellä kierroksella 15. pelaajana kesällä 2014. Honka siirtyi Diskoksesta 13-vuotiaana JYPiin.
[7]
Joukkueessa pelanneet NHL-pelaajat
muokkaa
Päävalmentajat 2000-luvulla
muokkaa
- 2000–2001
Pertti Rastela
- 2001–2008
Jukka Ahvenjärvi (jatkoi D-Kiekon Mestissarjapaikalle perustetun D Teamin (nyk. JYP-Akatemia) päävalmentajana)
- 2010–2013
Jari Paulasuo
- 2013–2014
Tuomo Yläinen
- 2014–12.11.2015
Tommi Nekkula
- 12.11.2015– Jari Tapper