Horton määrättiin vuonna 1859 Länsi-Afrikkaan, jossa hän toimi kirurgina Britannian armeijassa. Hänet oli sijoitettu sotilasuransa aikana useisiin kohteisiin, ja hän palveli sen aikana muun muassa Ašanti-sodissa vuosina 1863 ja 1873.[3]
Sotilasuransa aikana Horton kiinnostui politiikasta.[3] Hän kirjoitti tekstejä afrikkalaisesta nationalismista. Hän esitti teoksessaan Political Economy of British Western Africa (1865), että Fourah Bay College voisi olla oman sierraleonelaisen yliopiston ydin. Myöhemmin hän tuki Edward Wilmot Blydenin kampanjaa yliopiston perustamisesta Sierra Leoneen.[1] Hän oli myös mukana vuosina 1868–1873 niin sanotussa Fantien konfederaatiossa, koska hän uskoi sen auttavan afrikkalaisia itsehallintoon.[4]
Hortonin West African Countries and Peoples julkaistiin vuonna 1868. Siinä hän haastoi vallalla olleen käsityksen afrikkalaisten alemmuudesta ja ehdotti itsehallintoa eri kansallisuusryhmille. Horton oli kuitenkin uskollinen Britannialle, jonka ajatteli vaikuttavan kulttuurisesti ja teknologisesti Afrikan kehittymiseen.[3]
Horton jäi 45-vuotiaana eläkkeelle asevoimista ja palasi Freetowniin suhteellisen rikkaana miehenä. Hän jatkoi edelleen afrikkalaisen koulutuksen kehittämistä ja perusti pankin, jonka tarkoituksena oli avustaa paikallista yrittäjyyttä. Horton ansaitsi hyvin rahaa yritystoiminnallaan ja kultakaivoksiin tekemillään sijoituksillaan, ja hän olikin 1880-luvun alussa Afrikan rikkaimpia miehiä.[3]
Horton kuoli Freetownissa lokakuussa 1883.[1]
Horton oli panafrikkalainen patriootti, vaikka jotkut afrikkalaiset ajattelijat eivät olekaan pitäneet hänen kritiikittömästä eurooppalaisten arvojen hyväksynnästä. Horton oli kuitenkin voimakas rasismin vastustaja ja Länsi-Afrikan tieteellisen ja nykyaikaisen kehityksen edelläkävijä. Hän pystyi tieteellisesti perustelemaan afrikkalaisten ja eurooppalaisten eron olevan historiallinen ja ympäristöllinen, ei rodullinen.[4]
Hortonin merkitys unohdettiin pian hänen kuolemansa jälkeen. Hänen kirjoituksensa nostettiin kuitenkin 1900-luvun jälkipuoliskolla esiin, kun West African Countries and Peoples julkaistiin uudelleen vuonna 1969 ja Letters on the Political Condition of the Gold Coast vuonna 1970.[2]
Kraatteri Merkuriuksella on nimetty Hortonin mukaan.[5]
- Fyle, C. Magbaily: Historical Dictionary of Sierra Leone. Lanham, Maryland: Scarecrow Press, 2006. ISBN 978-0-8108-5339-3. Google-kirjat (viitattu 14.2.2017).
- The Oxford Encyclopedia of African Thought. F. Abiola Irele & Biodun Jeyifo (toim.). New York, New York: Oxford University Press, 2010. ISBN 978-0-10-533473-9. Google-kirjat (viitattu 13.11.2017).
- ↑ a b c Fyle, s. 68–69.
- ↑ a b The Oxford Encyclopedia of African Thought, s. 458.
- ↑ a b c d e Alys Beverton: Horton, James Africanus Beale (1835–1883) BlackPast.org. Viitattu 14.2.2017. (englanniksi)
- ↑ a b c d The Oxford Encyclopedia of African Thought, s. 459.
- ↑ Mahoney, Terry: Mercury, s. 49. Springer Science & Business Media, 2014. (englanniksi)