Tämä on lupaava artikkeli.

Ero sivun ”Jihad” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[katsottu versio][katsottu versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
luku: sota klassisessa islamissa
→‎Sota klassisessa islamissa: nykyislamin kysymykset
Rivi 20: Rivi 20:
Klassisen käsityksen mukaan islamilaisen yhteisön eli ''umman'' velvollisuus oli ''[[Kalifi|kalifin]]'' (tai imaamin) johdolla levittää islamin poliittinen herruus koko maailmaan joko hyvällä tai pahalla niin, että ''[[šaria]]'' lopulta vallitsee kaikkialla.  Patricia Cronen mukaan ''jihad'' on klassisessa laissa lähetystyön kaltaista sotaa, jonka ainoaksi syyksi riittää uskottomien pelkkä olemassaolo. Uskottomia kutsutaan ensin kääntymään tai vähintäänkin hyväksymään muslimien poliittinen herruus ja muslimien tarjoama suojelu alistuneille ''dhimmeille'', mihin sisältyy heille määrätty erikoisvero (''jizya)''.  Joidenkin koulukuntien mukaan oikeus ''dhimmi'' -asemaan ja oman uskonnon säilyttämiseen koskee vain ”kirjan kansoja”. Kaikki ovat samaa mieltä siitä, että pakanalliset arabit voivat valita vain kuoleman tai kääntymisen.<ref name=":6" />
Klassisen käsityksen mukaan islamilaisen yhteisön eli ''umman'' velvollisuus oli ''[[Kalifi|kalifin]]'' (tai imaamin) johdolla levittää islamin poliittinen herruus koko maailmaan joko hyvällä tai pahalla niin, että ''[[šaria]]'' lopulta vallitsee kaikkialla.  Patricia Cronen mukaan ''jihad'' on klassisessa laissa lähetystyön kaltaista sotaa, jonka ainoaksi syyksi riittää uskottomien pelkkä olemassaolo. Uskottomia kutsutaan ensin kääntymään tai vähintäänkin hyväksymään muslimien poliittinen herruus ja muslimien tarjoama suojelu alistuneille ''dhimmeille'', mihin sisältyy heille määrätty erikoisvero (''jizya)''.  Joidenkin koulukuntien mukaan oikeus ''dhimmi'' -asemaan ja oman uskonnon säilyttämiseen koskee vain ”kirjan kansoja”. Kaikki ovat samaa mieltä siitä, että pakanalliset arabit voivat valita vain kuoleman tai kääntymisen.<ref name=":6" />


Nykyaikainen islam ei yleensä pidä esillä klassisen islamin näkemyksiä vaan katsoo, että sota on oikeutettua ainoastaan, jos islamia ja muslimeja on puolustettava. <ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Haeri, Fadhlalla|Nimeke=Islam|Vuosi=1996|Sivu=58|Julkaisija=Tammi}}</ref>
Nykyaikainen islam ei yleensä pidä esillä klassisen islamin näkemyksiä vaan katsoo, että sota on oikeutettua ainoastaan, jos islamia ja muslimeja on puolustettava. <ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Haeri, Fadhlalla|Nimeke=Islam|Vuosi=1996|Sivu=58|Julkaisija=Tammi}}</ref> Nykyisessä islamilaisessa keskustelussa paljon huomiota saa kysymys, vastaako edellä kuvattu klassinen käsitys Koraania ja Muhammedin antamaa mallia ''(sunna)'', vai antaako tämä pyhä kirjallisuus todellisuudessa rauhanomaisemman esikuvan seurattavaksi. <ref name=":6" />


==''Jihad'' Koraanissa==
==''Jihad'' Koraanissa==

Versio 23. helmikuuta 2020 kello 18.20

Islamin viisi peruspilaria
Koraani
Kirjoitukset
Islamin suuntaukset
Kulttuuri ja yhteiskunta
Muuta aiheeseen littyvää

Jihad [jihad tai džihad] (arab. جهاد‎, jihād) tarkoittaa Pyhää sotaa, jota käydään ei-muslimeita vastaan.[1] [2] Islamilaisen selityksen mukaan sana on johdettu termistä mujahada, joka merkitsee sodankäyntiä uskonnon puolesta.

Uskonsodan käsite ilmestyi islamiin heti 800-luvun alussa, jolloin kalifi al-Mamun nousi valtaan ja ensimmäiset islamilaiset kirjoitukset julkaistiin.[3] Profeetta Muhammadin elämäkerrasta, jonka Ibn Hisham kirjoitti 800-luvulla, suurin osa kertoo Muhammedin sotaretkistä, joita Hishamin mukaan oli yhteensä 65.[4] Ibn Ishaqiin (k. 767) perustuva teos tekee erittäin selväksi, ettei maailmassa ole mitään parempaa kuin taistella islamin, Jumalan ja hänen lähettiläänsä puolesta. [5] Muhammedin elämäkerran kirjoittanut arabisti Hans Jansen on arvellut, että Ibn Ishaqin elämäkerran painotus väkivaltaan, sotasaaliin jakamiseen ja ryöstöretkiin kertoi siitä, että tarinat oli pääosin koottu arabikalifaatin sotilasleireistä.[5] Myöhemmin julkaistussa profeetan perimätiedossa eli haditheissa aseellista jihadia käsittellään etenkin kokoelmassa Sahih al-Bukhari. [6][7][8]

Muhammedin ja "neljän oikeaan johdetun kalifin" myyttiset sotaretket islamin kulta-ajalla antoivat mahdollisuuden liittää kalifien sotaretkiin uskonnollisen perustelun, joka teki ne oikeutetuiksi ja lupasi osallistujilleen suoran pääsyn Paratiisiin.[9] Islamilaisessa perinteessä maailma on jaettu islamin alueeseen (dar al-islam) ja sodan alueeseen (dar al-harb). Jälkimmäinen tarkoittaa kaikkia niitä maita, jotka eivät ole alistuneet islamilaiseen lakiin vaikka kutsu (da'wa) on esitetty; islamilaisen valtion päämiehen eli kalifin velvollisuutena on käydä sotaa tällaisia maita vastaan.[10] Historiallisesti islamilaisen valtion sodankäynti on aina ymmärretty jihadiksi eli sodaksi uskonnon puolesta. Kyse ei silti aina ollut valloitussodasta. Esimerkiksi islamilaisessa Andalusiassa emiirit ja kalifit järjestivät kesäisin jihadistisia ryöstöretkiä kristillisiin valtioihin.[11] Modernit jiihadistijärjestöt kuten Isis käyvät jihadia hyökkäyssotana, jonka tavoitteena on islamilaisen kalifaatin perustaminen.

800-luvulta alkaen kootuissa hadith -kokoelmissa alkaa esiintyä myös jihad -käsitteen metaforinen käyttö. Naisten jihad oli sitä, että he osallistuivat pyhiinvaellukseen.[12] Ajatuksen sisäisestä jihadista, joka oli yksilön henkistä kamppailua, loi kuitenkin vasta suufilainen mystikkofilosofi Al-Ghazali 1000-luvulla. [13][14]

Suufilaisten uskonoppineiden keskuudessa syntyi jo 800-luvulla metafora "sisäisestä jihadista", joka oli taistelua ihmisen alempaa minää (nasf) vastaan.[15] Keskiaikainen shariakäsikirja tunsi kuitenkin vain sotilaallisen jihadin,[1] ja rauhallinen "suurempi" jihad on noussut etualalle vasta nykyaikana. Jotkut uskonoppineet pitävät edelleen suuren jihadin käsitettä epäaitona ja käsittävät jihadin olevan aina pyhää sotaa.[16][7]

Nykyaikana rauhanomaisempaan islamin tulkintaan sitoutuneet oppineet katsovat, että aseellinen jihad tulisi ymmärtää oikeutetuksi vain puolustussotana, ja esimerkiksi ryöstöretket olisivat islamin vastaisia.[17][18] Suomalainen arabisti Jaakko Hämeen-Anttila on pitänyt islamia vahvasti rauhan uskontona.[19] Suhteessa jihadin tulkintaan nykyinen islam on monimuotoinen ja sisältää useita vastakkaisia näkemyksiä.

Sota klassisessa islamissa

Klassisella islamilla tarkoitetaan islamin kehitysvaihetta 800-luvulla, jolloin islaminuskon sisältö tiivistyi neljän kuuluisan lakikoulun ja niiden perustajien oppeihin. Heitä olivat Abu Hanifa (k. 768), Malik ibn Anas (k. 795), Muhammad al-Shafi‘i (k. 820) ja Ahmad ibn Hanbal (k. 855). Klassisessa islamissa jihad tarkoittaa sotaa uskottomia vastaan. [20] 

Klassisen käsityksen mukaan islamilaisen yhteisön eli umman velvollisuus oli kalifin (tai imaamin) johdolla levittää islamin poliittinen herruus koko maailmaan joko hyvällä tai pahalla niin, että šaria lopulta vallitsee kaikkialla.  Patricia Cronen mukaan jihad on klassisessa laissa lähetystyön kaltaista sotaa, jonka ainoaksi syyksi riittää uskottomien pelkkä olemassaolo. Uskottomia kutsutaan ensin kääntymään tai vähintäänkin hyväksymään muslimien poliittinen herruus ja muslimien tarjoama suojelu alistuneille dhimmeille, mihin sisältyy heille määrätty erikoisvero (jizya).  Joidenkin koulukuntien mukaan oikeus dhimmi -asemaan ja oman uskonnon säilyttämiseen koskee vain ”kirjan kansoja”. Kaikki ovat samaa mieltä siitä, että pakanalliset arabit voivat valita vain kuoleman tai kääntymisen.[20]

Nykyaikainen islam ei yleensä pidä esillä klassisen islamin näkemyksiä vaan katsoo, että sota on oikeutettua ainoastaan, jos islamia ja muslimeja on puolustettava. [21] Nykyisessä islamilaisessa keskustelussa paljon huomiota saa kysymys, vastaako edellä kuvattu klassinen käsitys Koraania ja Muhammedin antamaa mallia (sunna), vai antaako tämä pyhä kirjallisuus todellisuudessa rauhanomaisemman esikuvan seurattavaksi. [20]

Jihad Koraanissa

Länsimaissa kiinnostusta on herättänyt se, missä määrin Pyhän sodan ajatus esiintyy itse Koraanissa. Islamin kannalta olennaista ei kuitenkaan ole esimerkiksi Koraanissa esiintyvien jihad-sanojen laskeminen (niitä on 30). [22] Islamin tulkitsemisen pääpaino on hadith -kirjallisuudessa, jonka kautta myös Koraania luetaan sekä siinä, mikä on uskonoppineiden antama tulkinta pyhistä kirjoituksista. Hämeen-Anttilan mukaan lainauksia Koraanista ei käytetty 800-luvun alun islamilaisessa kirjallisuudessa uskonsodan oikeuttamisessa, [23] Esimerkiksi Badrin taistelun motiiviksi Ibn Hisham ei ilmoita uskonsotaa vaan Muhammedin repliikin "Quraishin karavaani on vauras... ehkäpä Jumala antaa sen meille saaliiksi." [24]

Suurissa esiintyvä muutos

Koraanin teksteistä löytyy myös selvä kehityskaari suhtautumisessa sen edustaman uskonnon vastustajiin. ”Selkeästä varoituksesta” (22:49) edetään askel kerrallaan hyökkäyssotaan uskottomia vastaan (9:29). Uskonsodan käsite esiintyy vain pari kertaa niissä suurissa, jotka Nöldeken luokittelun mukaan kuuluvat kaikkein varhaisimpaan puolikkaaseen. [22][25] Niissä sana jihad esiintyy kuusi kertaa, joista korkeintaan puolessa sana voisi viitata väkivaltaan (jihad- sanojen vastineet lihavoitu):[22]

  • Mutta totisesti, Herrasi on silloin oleva anteeksiantavainen, armollinen niitä kohtaan, jotka pakenivat kotoaan vainottuina ja jotka sitten taistelivat ja pysyivät lujina. (16:110)
  • Älä siis tottele uskottomia, vaan taistele kaikin voimin heitä vastaan Koraanilla (25:52)
  • Ja ken ponnistelee, hän tekee sen oman sielunsa hyväksi. Totisesti, Jumala on riippumaton maailmoista. (29:6)
  • Me olemme myös käskenyt ihmisiä hyvyyteen vanhempiaan kohtaan, mutta jos nämä vaativat sinua asettamaan Minun rinnalleni sellaista, mistä et mitään tiedä, niin älä heitä tottele (29:8)
  • Mutta jotka taistelevat asiamme puolesta, heidät johdatamme teillemme (29:69)
  • Mutta jos he pakottavat sinua asettamaan Minun rinnalleni sellaista, mistä sinulla ei ole mitään tietoa, älä heitä silloin tottele. (31:15).

Myöhemmissä Medinan ajan suurissa sana jihad alkaa esiintyä useammin ja saa etupäässä sotilaallisen merkityksen.[26][27] Ne käsittelevät muun muassa taistelemista, sotavankien kohtelua, aselepoa, puolueettomuutta, sotataktiikoita, sodan aloittamista ja lopettamista sekä sotasaalista.[27] Kolmasosa kaikista Koraanin jihad -sanoista on sotaisassa suurassa 9.[22]

Umdat al-Salik- shariakäsikirjan kommentaarin mukaan jihadin tärkein teksipohja Koraanissa ennen oppineiden 800-luvulla luomaa yksimielisyyttä löytyy seuraavista kohdista:[1]

  • Teidät on määrätty sotimaan, vaikka se on teille vastenmielistä. (2:216)
  • ottakaa heidät kiinni ja surmatkaa, missä heidät kohtaattekin (4:89)
  • taistelkaa pakanoita vastaan, kuten he taistelevat teitä kaikkia vastaan (4:89).

Selityksiä muutokselle

Koraanista löytyvän kehityskaaren kohti suurempaa sotaisuutta on Ibn Hishamin Muhammed -elämäkerran (Sirat rasul Allah) pohjalta tulkittu siten, että Mekassa Muhammed oli tavallinen kansalainen, kun taas Medinassa hänestä tuli myös valtionpäämies.[28] Historiallisista lähteistä löytyy myös mahdollinen vaihtoehtoinen selitys. Koraanin syntyvaiheista löytyy nimittäin merkintöjä Bysantin keisarin Leo III:n (717–741) ja kalifi Umar II:n (717–720) kirjeenvaihdosta, missä esitetään väitteitä Koraanin kokoamisesta:

“Umar [=toinen kalifi], Abu Turab [=Ali] ja Salman Persialainen kokosivat sen [= sinun Pourkanisi] vaikka keskuudessanne onkin levitetty tietoa, että Jumala olisi lähettänyt sen taivaasta... Mitä kirjaanne tulee, olette jo antaneet näytteitä sellaisista väärennöksistä, ja muiden ohella tunnetaan muuan Hajjaj, nimittämänne Persian kuvernööri, joka lähetti miehiä kokoamaan muinaisen kirjanne, jonka hän korvasi toisilla, itse kirjoittamillaan ja mieleisillään, jotka hän levitti kaikkialle valtakunnassanne".[29]

Persian raakuudestaan tunnettu kuvernööri al-Hajjaj ibn Yusuf oli kalifi al-Malikin palveluksessa 700-luvun alussa, ja tässä kirjeessä hänen väitetään itse kirjoittaneen osia Koraanista. Historiakriittisen Koraanin tutkimuksen eräiden teorioiden mukaan Koraanin vanhimmat osat olisivat syyrialais-kristillisen kirkon liturgisia tekstejä, kun taas myöhempään kerrostumaan olisi päässyt vaikuttamaan Koraanin käyttötarkoituksen muutos. Tällöin pyhiä tekstejä olisi muokattu valtionuskonnon tarpeisiin Bysantin keisarin pilkallisen kirjeen kuvaamalla tavalla.[30] Tämä vuorostaan selittäisi Koraanin myöhemmin kirjoitettujen suurien sotaisuuden.

Erilaisia näkemyksiä

Jihad merkitsee eri ihmisille eri asioita, ja sen päämerkityksestä on useita tulkintoja. Lähi-idän tutkimuksen professori Michael Bonnerin[31] mukaan jihadin merkitys on joskus kommentoijan valinnasta riippuen joko sellainen, joka osoittaa islamin sisäänrakennetun väkivaltaisuuden ja sivistymättömyyden, tai sellainen, joka osoittaa sen rauhanomaisuuden ja sisäänpäin suuntautuneisuuden.[32]

Islamin tutkimuksen professori Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan maltillisen muslimienemmistön kannalta jihadissa on kyseessä niin sanottu suurempi eli sisäinen jihad, joka tarkoittaa kamppailua sisäistä pahuutta vastaan. Jokaisen ihmisen täytyy kamppailla uskonnollisin ja tietoisin keinoin itsessään olevaa sisäistä pahuutta vastaan, ettei se saa yliotetta. Vastaavasti niin sanottu pienempi eli ulkoinen (aseellinen) jihad tarkoittaa taistelua islamin vihollista vastaan, mutta sen katsotaan olevan oikeutettu ainoastaan puolustustilanteessa. Tämä pienempi jihad on harvinaisempi ja rajatumpi.[33] Hämeen-Anttila on vahvasti puolustanut ajatusta, että islam on rauhan uskonto. Tätä todistaa se, että ”Valtaosa muslimeista kautta aikojen on elänyt rauhassa." [34] Tämä saattaa olla totta, vaikka esimerkiksi Osmanien valtakunta oli 600-vuotisen historiansa aikana koko ajan jossakin päin sodassa.

Islamin historian tutkija David Cookin[35] mukaan jihadin alkuperäinen ja keskeinen merkitys on nimenomaan fyysinen ja väkivaltainen sota eikä joidenkin länsimaisten apologistien korostama sisäinen kamppailu. Cookin mukaan jihad käsitetään sodaksi niin islamin varhaisessa kirjallisuudessa kuin nykyisin islamilaisten maiden omankielisissä keskusteluissakin.[36] Historioitsija Bernard Lewisin mukaan jihadin käsittäminen henkisenä ja moraalisena kamppailuna on joidenkin nykyajan muslimiteologien käsitys – varhaisten uskonoppineiden selvä enemmistö pohti jihadia sodan käsittein Koraanin ja hadithien kohtien pohjalta.[37]

Jihadin nykyinen tulkinta voidaan jakaa kolmeen koulukuntaan. Apologeettinen koulukunta syntyi 1800-luvulla: se vastustaa länsimaista käsitystä, jossa jihad nähdään islamin levittämisenä sotilaallisella voimalla. Apologeettien mukaan jihad on sallittua ainoastaan puolustustaistelussa, ja heidän mielestään keskiajan muslimiajattelijoiden käsitys jihadista valloitussotana oli väärä.[38] Modernistinen koulukunta painottaa jihadissa sen laajempia eettisiä ulottuvuuksia ja tulkitsee termiä nykyaikaisilla ja kansainvälisillä käsitteillä. Heillekin jihad merkitsee puolustautumista hyökkäystä vastaan rajoitetuin tavoittein ja välinein.[38] Uusherännäinen koulukunta katsoo jihadin alkuperäisen merkityksen olevan islamin levittäminen maailmanlaajuiseksi, joskaan ei pakkokäännytyksen kautta. Tämä koulukunta käykin aluksi jihadia muslimimaiden epäislamilaisia hallituksia vastaan vaihtaakseen heidät todellisiin muslimeihin ja ryhtyy ulkopuolelle ulottuvaan jihadiin vasta sen jälkeen.[38]

Politiikantutkija Richard A. Nielsenin mukaan islamilaisten uskonoppineiden (ulama) julkinen kanta jihadiin riippuu paljon heidän asemastaan. Ne uskonoppineet, joilla on valtiollinen virka opettajana, saarnaajana, byrokraattina tai neuvonantajana moskeijoissa, yliopistoissa tai ministeriöissä, myötäilevät maidensa hallitusten jyrkkää jihadinvastaista linjaa. Sen sijaan sellaiset uskonoppineet, joilla ei ole urakehitysmahdollisuuksia valtion leivissä, ryhtyvätkin joskus julistamaan jihadia osoittaakseen tavallisille muslimikuulijoilleen opillista tinkimättömyyttään.[39]

Sisäinen jihad

Muun muassa pyhiinvaellus Mekkaan ja siihen liittyvät rituaalit edustavat henkistä kamppailua eli jihadia, jossa pyritään paremmaksi muslimiksi.

Hämeen-Anttilan mukaan valtaosalle muslimeista jihad nykyisin merkitsee ensisijaisesti henkistä kamppailua omaa sisäistä pahuutta vastaan. Tällöin kyseessä on ”varsinainen” tai ”suurempi jihad”. Sisäinen kamppailu on jokaisen muslimin velvollisuus, jotta pahuus ei saisi yliotetta.[33] Taistelussa ovat aseina muslimien tärkeimmät velvollisuudet eli uskontunnustus, rukous, paasto, almut ja pyhiinvaellus. Hämeen-Anttilan mukaan tämän kamppailun osaksi on 1900-luvulla noussut myös islaminuskon rauhanomainen levittäminen lähetystyönä,[40] asia, joka tosin perinteisesti ei ole kuulunut islaminuskoon ja torjutaan usein vieläkin Koraaniin vedoten (2:256). [41]

Jihadin historiaa tutkinut historioitsija David Cook (2005) näkee nykyaikaisessa sisäisen jihadin korostamisessa pyrkimystä muuttaa islamia väkivaltaa korostavasta uskonnosta rauhanomaiseksi ja suvaitsevaksi.[42] Siinä on voitu nähdä myös suhdetoimintaa myönteisemmän mielikuvan luomiseksi islamista.[43] Käsitys sisäisen jihadin historiallisesta varhemmudesta on levinnyt myös historioitsijoiden keskuuteen,[44] mutta Cookin mukaan klassinen islamilainen kirjallisuus ei sisällä aiheesta yhtään kirjaa vaikka uskonsodasta on olemassa satoja teoksia. Ensimmäinen islamilainen kirja suuresta jihadista on vasta 1900-luvulta. Se on Ajatollah Khomeinin teos Jihade akbar eli ”Suurempi jihad.” [45]

Sisäisestä jihadista kirjoittivat ensimmäisen kerran islamilaiset askeetit ja heitä seuranneet suufilaiset jo 800-luvulla. Käsitettä ei kuitenkaan mainita virallisissa ja kanonisoiduissa haditheissa, mikä osoittaa, että ajatussuunta ei saanut yleistä kannatusta.[46] ”Suurempana jihadina” sisäinen jihad tuli suufilaiskirjallisuudessa tunnetuksi 1100-luvulla teologi al-Ghazalin (k. 1111) kirjoituksissa. Al-Ghazali venytti tarkoitusta varten Koraanin jakeen 4:95 tulkintaa. Jakeen suomennos kuuluu: "Eivät taisteluista pois jäävät uskovaiset... ole samanveroisia kuin ne, jotka kilvoittelevat Jumalan tiellä omaisuutensa ja oman henkensä uhalla" (suom. Hämeen-Anttila). Al-Ghazali tulkitsi tekstin niin, että muslimin tuli taistella omaisuuttaan ja henkeään (nafs) vastaan eikä niiden avulla.[47] Hänen seuraajansa, kuten Ibn Arabi, korostivat myöhemmin tämän sisäisen kamppailun merkitystä ulkoiseen jihadiin nähden.[48] Nykyinen käsitys suuremmasta jihadista nojaakin pitkälti suufilaiskirjallisuuteen.

Ulkoinen jihad

Jihadisteja - VOA

Ulkoista jihadia käydään islaminuskoisten vihollisia vastaan kielellä, omaisuudella ja aseellisesti. Ulkoisen jihadin päämääränä on (Tampereen Islamin yhdyskunnan mukaan): ”kaikkien ihmisten täydellinen vapauttaminen, jotta nämä voisivat ottaa vastaan islamin kutsun ja valita sen elämäntavakseen”. Aseellisen taistelun toinen tarkoitus on koetella uskovia: ”Jos Jumala tahtoisi, Hän selviytyisi heistä itse, mutta Hän tahtoo koetella teitä toisillanne.” (Koraani 47:4).[49]

Aseellinen jihad on sallittua seuraavista syistä:[50]

  • itsepuolustus
  • islamin vahvistaminen ja levittäminen
  • muslimien uskonnonharjoituksen oikeuden suojelu
  • muslimien suojeleminen sorrolta, myös tyrannin kaataminen
  • sellaisen vihollisen rankaiseminen, joka rikkoo valansa
  • vääryyden oikaiseminen

Hämeen-Anttilan mukaan jihadilla on selkeät eettiset sääntönsä. [51] Niitä ovat Umdat al-Salik -shariakäsikirjan mukaan muun muassa seuraavat:[52]

  • Pyhän sodan saa julistaa vain kalifi, jos sellainen on.
  • Naisia ja lapsia ei saa tappaa, elleivät he osallistu taisteluun.
  • Eläimiä ei saa tappaa, ellei se ole hyödyllistä voiton saamiseksi.
  • Vanhat miehet (yli 40-vuotiaat) on lupa tappaa, samoin munkit.
  • Jos nainen tai lapsi saadaan sotasaaliiksi, heistä tulee orjia, ja naisen avioliitto mitätöityy.
  • Jos aikuinen mies saadaan sotasaaliiksi kalifin päätöksellä, hänet joko teloitetaan, otetaan orjaksi tai vapautetaan lunnaita vastaan.
  • Vihollisen puutarhat ja rakennukset on lupa polttaa.

Julistaminen

Islamin historiassa jihadin julistaminen ja johtaminen olivat oppineiston tukeman kalifin yksinoikeus.[53][54] Sen jälkeen kun viimeinen kalifaatti lakkautettiin Turkissa 3. maaliskuuta 1924 osmanien vallan päättyessä[55], oppineistolla on ollut kollektiivinen oikeus jihadin julistamiseen.[54] Islamin enemmistöhaarassa sunnalaisuudessa ei ole selkeää uskonnollista hierarkiaa. Yleisesti ottaen jihadin julistajan oma auktoriteetti ratkaisee, ketkä noudattavat julistusta.[56] Klassisen ajan teoriaa on käytetty nykyaikana oikeuttamaan poliittisia sotia. Esimerkiksi Osmanien valtakunta tulkitsi käyvänsä jihadia ympärysvaltoja vastaan ensimmäisessä maailmansodassa.[53] Jotkut nykyajan poliittiset johtajat, kuten Saddam Hussein, ja rivioppineet, kuten talibanit, ovat myös julistaneet jihadin, mutta ilman uskonnollista auktoriteettia.[54]

Jihadismi

Pääartikkeli: Jihadismi

Ideologia

Jihadistit ovat aseellista jihadia hyökkäyssotana käyviä islamisteja.[57] Jihadistit jakavat maailman ”islamin alueeseen” (Dar al-Islam) ja ”sodan alueeseen” (Dar al-Harb). He pyrkivät väkivalloin palauttamaan yhtenäisen, islamilaista lakia noudattavan islamilaisen kalifaatin alueille, jotka ovat joskus olleet islamin alaisia ja näin ollen kuuluvat jo nyt islamin alueeseen vaikka ovat uskottomien (kafir) hallussa.[58] Näihin islamille kuuluviksi alueiksi he lukevat muun muassa koko Lähi-idän, Venäjän, Kiinan, Espanjan ja osia Ranskasta. Kalifaatin perustamisen jälkeenkin sen ulkopolitiikan on oltava ikuista jihadia. Tässä he suhteessa modernit jihadistit seuraavat klassista tulkintaa, jonka mukaan jihadia on periaatteessa jatkettava kunnes "koko ihmiskunta on joko omaksunut islamin tai alistunut islamilaisen valtion alaisuuteen".[59] Jihadistit pitävät itseään ainoina tosiuskovaisina. Heidän tärkeimpiä vihollisiaan ovat maltilliset muslimit, jotka vastustavat jihadismia tai ylläpitävät maallisia muslimihallintoja; Al-Qaida oli ensimmäinen ja harvoja, joka otti päävihollisekseen islamin ulkopuolisen kohteen.[57]

Jihadistien kampanjassa on kolme vaihetta: tosiuskovaisten edelläkävijoiden joukon luominen, oman maa-alueen varmistaminen, ja islamilaisen valtion perustaminen. Jihadismin kolme tärkeintä ideologia ovat Muhammad ibn Abd-al-Wahhab, Hassan al-Banna ja Said Qutb.[57]

Jihadistien mukaan jihad on heidän uskonnollinen velvollisuutensa ja myös uskonnollisten kirjoitusten mukaista.[58] Jihadistien mukaan jihad on jokaisen muslimin yksilöllinen velvollisuus, eikä valtion asia niin kauan kuin islamilaista valtiota ei vielä ole olemassa.[57]

Jihadistien käsitykset jihadin julistamisesta, syistä ja luonteesta eroavat Rashad Alin ja Hannah Stuartin mukaan islamilaisen lain klassisista ja nykyajan lähteistä monilta osin:[58]

  • jihadistit julistavat jihadin yksityishenkilöinä, eivät valtion edustajana
  • jihadistien mukaan jihadia on käytävä aina ja kaikkialla islamin levittämiseksi; klassinen käsitys on rajatumpi
  • jihadistit käyvät jihadia hyökkäyssotana
  • jihadistit eivät näe rauhanomaisia keinoja sotaa suositeltavampina
  • jihadistit surmaavat siviilejä
  • jihadistit perustelevat siviilien surmaamisen katsomalla islamin viholliset kollektiivisesti syyllisiksi
  • jihadistit eivät välitä naisten ja lasten surmaamisen kiellosta
  • jihadistit laajentavat marttyyrikuoleman käsitettä itsemurhaiskuihin, joita he pitävät jaloina, ja he käyttävät kiellettyjä keinoja iskuissaan
  • jihadistit hylkäävät uskollisuuden omalle yhteisölleen ja iskevät myös oman maansa kansalaisia vastaan

Jerusalemin Heprealaisen yliopiston professori Ella Landau-Tasseronin mukaan jihadistien ja näitä arvostelleiden uskonoppineiden erimielisyydet kuitenkin vastaavat islamin piirissä normaalisti käytyä keskustelua ja erimielisyyksiä šarian sisällöstä. Landau-Tesseron päättelee, että jihadistien julmuudet ovat järkyttäneet uskonoppineita, ja nämä tekevät siksi parhaansa osoittaakseen, etteivät sellaiset kuulu islamiin.[60]

Historiaa

1900-luvulta alkaen sunnalaisten ääriryhmien keskuudessa levisi käsitys siitä, että jihadia voidaan käyttää ilman oppineiston laajaa hyväksyntää. He tulkitsivat jihadia siten, että islamilaisten maalliset hallitukset eivät toteuta islaminuskontoa kunnolla, joten valtiot ovat epäislamilaisia. Näin hallitukset ovat luopuneet islamista ja heitä vastaan voidaan käydä puolustustaistelua islamin puolesta.[61] Tämä radikaali tulkinta, johon liitettiin myös terrorismi, ulotettiin myös siirtomaavaltoja ja Venäjään leviämistä vastaan sekä myöhemmin amerikkalaismiehitystä vastaan Irakissa. Kaikissa näissä tapauksissa radikaaliryhmät käyttivät jihad-retoriikkaa, mutta yhdessäkään ei ollut oppineiston yksimielistä kannatusta.[62] Sen sijaan monet uskonoppineet ovat katsoneet, että palestiinalaisten aseellinen toiminta israelilaisia miehittäjiä vastaan on jihad.[63]

Nykyisin toimivia jihadistisia järjestöjä ovat Isis Irakissa ja Syyriassa, Al-Qaida Arabiassa ja Pohjois-Afrikassa, Boko Haram Nigeriassa, Taliban Afganistanissa ja Pakistanissa, Ansar al-Sharia Libyassa ja Tunisiassa, Al-Shabaab Somaliassa, Abu Sayyaf Filippiineillä, Jemaah Islamiyah Indonesiassa ja Ansar Beit al-Maqdis Siinailla.[64]

Vuonna 2016 jihadistit ovat aiempaa useammin länsimaissa eläviä "yksinäisiä susia", jotka ovat radikalisoituneet nopeasti ja toteuttavat iskuja jihadistijärjestöjen innoittamana mutta ilman suoraa yhteyttä järjestöihin. Isis on yllyttänyt nuoria muslimeja tekemään iskuja länsimaissa sitä mukaa, kun järjestö itse on joutunut ahtaalle Irakissa ja Syyriassa.[65]

Šiianäkökulma

Islamin vähemmistösuuntauksen šiialaisuuden jihad-käsitys eroaa sunnien käsityksestä merkittävimmin siinä, että šiialaisten mukaan ainoastaan kätketty imaami, Mahdi, voi julistaa jihadin.[26] Tämä käsitys muuttui 1800-luvulla, kun länsimaat valloittivat osan Persiasta.[56] Nykyisin useimmat šiiaoppineet hyväksyvät puolustuksellisen jihadin julistamisen muiltakin kuin Mahdilta, mutta eivät hyökkäävän jihadin julistamista. Jotkin tulkinnat hyväksyvät jihadin myös toisia muslimeja vastaan.[26]

Šiialaisuuden jihad-käsityksessä myös marttyyriuden ja etenkin profeetta Muhammadin tyttärenpojan Husain ibn Alin marttyyrikuoleman merkitys on suuri.[26] Koska šiialaisuus on monissa muslimimaissa vähemmistösuuntauksena, šiiojen kokema eristyneisyys ja syrjintä ovat lisäksi korostaneet heidän jihad-käsityksessään vastarintaa epäoikeudenmukaisuutta ja tyranniaa kohtaan sekä arvokkuuden säilyttämistä.[26]

Katso myös

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ a b c Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik), s. 599 o9.0. amana publications, n. 1386 / 2017.
  2. ↑ Translation and Meaning of جهاد Almaany English Arabic Dictionary.
  3. ↑ Cook. D.: Understanding jihad, s. 35. University of California Press, 2005.
  4. ↑ Ibn Hisham: Profeetta Muhammadin elämäkerta. Basam Books, 1999.
  5. ↑ a b Jansen. H.: Mohammed. Eine Biographie, s. 20. Verlag C.H. Beck, 2008.
  6. ↑ The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips Search Results: jihad. sunnah.com.
  7. ↑ a b Diane Morgan: Essential Islam: A Comprehensive Guide to Belief and Practice, s. 87−88. ABC-CLIO, 2010. ISBN 0-313-36025-1. Teoksen verkkoversio.
  8. ↑ `Abdul-`Aziz ibn Baz: Hadiths on the Merits of Jihad OnIslam.net. Viitattu 10.8.2014.
  9. ↑ Javier Albarrán: [https://www.middleeastmedievalists.com/wp-content/uploads/2018/11/UW-26-Albarran.pdf The Jihād of the Caliphs and the First Battles of Islam: Memory, Legitimization and Holy War, from Cordoba to Tinmal] Al-ʿUṣūr al-Wusṭā 26: 113-150. 2018.
  10. ↑ Goldziher, Ignaz: Introduction to Islamic Theology and Law, s. 102. Princeton University Press, Princeton, NJ, 1981.
  11. ↑ Collins, R.: Caliphs and Kings. Spain, 796-1031. Wiley, 2014.
  12. ↑ Sahih al-Bukhari, Vol. 4, Book 52, Hadith 127: Fighting for the Cause of Allah (Jihaad) The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips. sunnah.com.
  13. ↑ Cook, 2005, 37
  14. ↑ Jaakko Hämeen-Anttila: Islamin miekka, s. 97. Otava, 2012.
  15. ↑ Cook, 2005, 35
  16. ↑ The Greater Jihad controversy 2009. BBC Religions. Viitattu 10.8.2014.
  17. ↑ Majid Khadduri: The Law of War and Peace, s. s. 36 a.. .
  18. ↑ Ahmed Al-Dawoody.: The Islamic Law of War: Justifications and Regulations, s. 80. Palgrave Macmillan, 2011.
  19. ↑ Jaakko Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja, s. 158. Otava, 2012.
  20. ↑ a b c Joseph S. Spoerl: Islam and War: Tradition versus Modernity. Comparative Islamic Studies, s.181–212, 2008. doi: 10.1558/cis.v4i1–2.181.
  21. ↑ Haeri, Fadhlalla: Islam, s. 58. Tammi, 1996.
  22. ↑ a b c d Louay Fatoohi: The Qur’anic Verses That Contain the Term ”Jihad” Quranic Studies. 18.1.2004.
  23. ↑ Hämeen-Anttila, 2012, 100
  24. ↑ Ibn Hisham: Profeetta Muhammadin elämäkerta (suom. Jaakko Hämeen-Anttila), s. 209. Basam Books, 1999.
  25. ↑ Robinson, Neal: Discovering the Qurʼan: A Contemporary Approach to a Veiled Text, s. 25–97. Georgetown University Press, 2003.
  26. ↑ a b c d e Assaf Moghadam: The Shi’i Perception of Jihad 2003. Fletcher School, Tufts University. Viitattu 17.8.2014.
  27. ↑ a b Assaf Moghadam: The Shi’i Perception of Jihad The Fletcher School Online Journal for issues related to Southwest Asia and Islamic Civilization (Fall 2003, Article 2). 2003.
  28. ↑ Kosonen, Seppo S: Jihad, islamin pyhä sota – Hengellistä kilvoittelua vai kiihotusta väkivaltaan?. Kuva ja Sana, 2008.
  29. ↑ R.G.Hoyland: Seeing islam as other saw it. A survey and evaluation of Christian, Jewish and Zoroastrian writings on early Islam, s. 500. The Darwin Press, 1997.
  30. ↑ Ohlig, K-H. & Puin, G.R. (toim): The Hidden Origins of Islam. Prometheus Books (englanniksi), 2010.
  31. ↑ Michael Bonner University of Michigan. Viitattu 8.8.2014.
  32. ↑ Michael Bonner: Sample chapter: Jihad in Islamic History: Doctrines and Practice 2007. Princetonin yliopisto. Viitattu 8.8.2014.
  33. ↑ a b Hämeen-Anttila 2001, s. 38.
  34. ↑ Hämeen-Anttila, 2004, 158
  35. ↑ David Cook Rice University. Viitattu 8.8.2014.
  36. ↑ William A. Mayer: Understanding Jihad 2007. Islam Daily. Viitattu 8.8.2014.
  37. ↑ Andrew C. McCarthy: Willful Blindness: A Memoir of the Jihad (s. 32) 2013. Encounter Books.
  38. ↑ a b c Nordberg, s. 64–65.
  39. ↑ Richard A. Nielsen: Networks, Careers, and the Jihadi Radicalization of Muslim Clerics (s. 1–2) mit.edu. 1.7.2014. Viitattu 10.12.2014.
  40. ↑ Hämeen-Anttila 2004, s. 216.
  41. ↑ H.M. Baagil: Kristityn ja muslimin vuoropuhelu (Christian-Muslim Dialogue) Islamopas.com. 1993.
  42. ↑ Cook 2005, s. 166.
  43. ↑ Ibn Warraq: Why I am not a Muslim. Prometheus Books, 2003.
  44. ↑ Jukka Korpela: Länsimaisen yhteiskunnan juurilla. Jumalan laista oikeusvaltion syntyyn, s. 207. Gaudeamus, 2015.
  45. ↑ David Cook, 2005, 46-47
  46. ↑ Cook, 2005, 35
  47. ↑ Cook, 2005, 37
  48. ↑ Cook 2005, s. 35–39.
  49. ↑ Jihad islamissa Tampereen Islamin Yhdyskunta. Viitattu 11.4.2015.
  50. ↑ Holy war: What can justify Jihad? 2009. BBC Religions. Viitattu 10.8.2014.
  51. ↑ Jaakko Hämeen-Anttila: Islamin miekka, s. 99. Otava, 2012.
  52. ↑ Umdat al-Salik, 2017, 603-604
  53. ↑ a b Hämeen-Anttila 2004, s. 218.
  54. ↑ a b c Nordberg, s. 63.
  55. ↑ Hakan Ozoglu: From Caliphate to Secular State books.google.fi. 2011. Viitattu 1.11.2019.
  56. ↑ a b Hämeen-Anttila 2001, s. 39.
  57. ↑ a b c d Mary Habeck: Knowing the Enemy: Jihadist Ideology and the War on Terror 15.2.2006. Massachusetts Institute of Technology. Viitattu 11.8.2014.
  58. ↑ a b c Rashad Ali, Hannah Stuart: A Guide to Refuting Jihadism: executive summary 4.2.2014. The Henry Jackson Society. Viitattu 10.8.2014.
  59. ↑ Bernard Lewis: The Tanner Lectures on Human Values, s. 89. http://tannerlectures.utah.edu/_documents/a-to-z/l/Lewis98.pdf, .
  60. ↑ Ella Landau-Tesseron: Delegitimizing ISIS On Islamic Grounds: Criticism Of Abu Bakr Al-Baghdadi By Muslim Scholars Inquiry and Analysis #1205. 19.11.2015. Memri.
  61. ↑ Hämeen-Anttila 2004, s. 218.
  62. ↑ Hämeen-Anttila 2004, s. 219.
  63. ↑ Hämeen-Anttila 2004, s. 217.
  64. ↑ Frank Gardner: Jihadist groups around the world 19.6.2014. BBC News. Viitattu 11.8.2014.
  65. ↑ Henrik Suni: Isis innoittaa yksinäisiä susia terrori-iskuihin – todelliset siteet jäävät löyhiksi Helsingin Sanomat. 20.7.2016. Viitattu 20.7.2016.

Kirjallisuutta

  • Nasiri, Omar: Jihadin sydämessä: Elämäni al-Qaidan taistelijana ja sen vakoojana. (Inside the jihad: My life with Al Qaeda: A spy’s story, 2006.) Suomentanut Henry Tanner. Helsinki: Tammi, 2007. ISBN 978-951-31-3949-0.

Aiheesta muualla

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Jihad&oldid=18749330”