Ero sivun ”Afrikan hovitaide” versioiden välillä

Afrikan hovitaide painottaa hallitsijoiden poliittista vaikutusvaltaa ja viittaa siihen harvinaisten, arvokkaiden ja kalliiden materiaalien välityksellä. Afrikassa kuninkuuden määritelmä vaihtelee. Se voi olla sotilasvallan voimaa, legitimiteetin osoittamista pyhissä rituaaleissa, statukseen viittaamista sosiaalisessa hierarkiassa tai materiaalista erottautumista varaudella. Ne kaikki tulevat esiin hovitaiteessa.^[1]

Euroopan vallanpitäjien tavoin myös Afrikan kuninkaat ja johtajat suosivat hovitaiteiden kehittämistä, olipa kyse muutamien kylien suuruisista valtioista tai suurista imperiumeista.^[2]

Ensimmäiset eurooppalaiset, jotka vierailivat 1500-luvulla Kongon kuningaskunnassa, hämmästyivät sitä, että kuningas asui yhtä yksinkertaisesti kuin alamaisensa, ja että hänen aineellinen omaisuutensa oli vähäistä. Se koostui muutamasta nukkumiseen käytetystä matosta, joistakin saviastioista ruuan tekemiseen ja muutamista kalabasseista palmuviinin juomiseen.^[3]

Yleensä perinteisten afrikkalaisten yhteiskuntien talous ei sallinut vaurastumista. Vaikka monarkioissa oli vähän esineistöä, joissakin niistä käsityö saattoi olla rikkaampien hovien tasolla.^[3]

Niissä valtioissa, joiden talous perustui osittain eurooppalaisten kanssa käytävään kauppaan, varallisuus salli kuninkaan ja ylimystön rikastumisen. Näin oli Länsi-Afrikassa Beninin kuningaskunnassa (nykyisessä Etelä-Nigeriassa), Dahomeyn kuningaskunnassa (nykyisessä Beninissä), ja Keski-Afrikassa Kongon kuningaskunnassa. Joissakin näistä hovitaiteiden ja seremonioiden loisto tuli melko vaikuttavaksi. Loistosta huolimatta kaikki mustan Afrikan hovitaiteet liittyvät niiden maanviljely-yhteiskunnan juuriin.^[3]

Monarkia ja sen instituutiot ilmaisivat voimaansa etuoikeutettuina. Hovitaiteisiin kuuluivat kuvanveiston eri alat, sekä tekstiili ja pukutaide, kehotaide, arkkitehtuuri, tanssi, musiikki ja laulu. Myös etiketin vaatimat eleet ja kieli kuuluivat siihen, kuten eurooppalaisissakin hoveissa. Lisäksi esimerkiksi Ruandan ja Bugandan kuningaskunnissa kehittyi myös runotaide. Ruandan hovissa historiallisten ja pastoraalisen eeppisen runouden laulaminen ja lausuminen oli tarkoitettu tutsien nuorelle ylimystölle.^[3]

Artesaanien valmistamat esineet tarkoitettiin kuninkaille ja aristokratian jäsenille, ja ne käsittivät koko käyttöesineiden kirjon. Hovitaiteeseen kuuluivat arvomerkit, kuten erilaiset kepit ja sauvat, kärpäslätkät, seremonialliset aseet ja kruunut. Muita olivat istuimet, pään tuet, astiat (meikkaus- ja nuuskarasiat, maljat, ruutilaatikot) koristeluun tarkoitetut kaulakorut, riipukset, rannekkeet ja kammat, sekä muut esineet, kuten piiput. Työn laatu ja koristelu oli rikasta, ja esineiden muodon kehitys ilmaisi niiden käyttötarkoitusta.^[3]

Valmistettujen esineiden joukossa oli sellaisia, jotka oli käytön, pukeutumisen, materiaalin tai muodon takia varattu kuninkaalle. Regaalit eli kuninkaan tunnusmerkit ovat monarkian kaikkein pyhimpiä esineitä, koska ne materialisoivat monarkian periaatteen sekä historian. Niiden esilläolo vahvisti kuningaskunnan ja sen hallitsijan olemassaolon. Ne eivät kuitenkaan olleet aina peräisin hovin taiteellisesta tuotannosta. Monet regaaleista eivät koskaan olleet esillä julkisesti, eikä niissä ole aina koristelua. Jotkin näistä regaaleista, kuten Kultainen tuoli, jolle Ghanan monarkian Ašantin pyhä luonne perustuu, saatettiin ”reprodusoida”, jolloin kuningas ja päähallitsijat saattoivat omistaa samanlaisia.^[3]

Hovin taiteilija-artesaanit olivat yleensä ammattilaisia, kuten seppiä, valureita, kutojia, kaivertajia, kuvanveistäjiä, kultaseppiä. He omistivat työnsä kuningassuvulle ja aristokratialle. Suurissa kuningaskunnissa, kuten Beninissä, Dahomeyssa ja Ašantissa artisaanit kuuluivat kiltoihin. Niitä johti päällikkö, jonka korkea asema salli hänen puuttuvan kuninkaan asioihin, erityisesti uskonnollisiin kysymyksiin.^[3]

Artisaanien kokoontuminen yhteen paikkaan ja heidän nauttimansa suojelu aiheutti sen, että he tuottivat suuria määriä taideteoksia, joiden ikonografia ja tyyli poikkesi populaaritaiteista. Tämä varsinkin Beniniissä ja Nigeriassa sekä Ašantin konfederaatiossa.^[3]

Näiden artisaanien tuottama esineistö on suurin Afrikan historiassa tunnettu. He olivat usein peräisin monista eri etnisistä ryhmistä, koska sotien takia hallitsijat toivottivat aina joko ulkomaalaisia tervetulleiksi, tai sijoittivat heitä ryhmiin pakolla. Tämä käytäntö piti yllä teknisen ja esteettisen tiedon vaihtoa, sekä eri muotojen ja aiheiden perusteita ja niihin liittyviä merkityksiä.^[3]

Esimerkisi muslimitaiteen vaikutusta on havaittu ikonografiassa ja jopa Akan-taiteen rakenteessa (Norsunluurannikko ja Ghana), sekä erityisesti Ašantien esineissä. Filigraanijalokivissä, pakottamalla tehdyissä metallilaatoissa, kankaissa ja erilaisissa esineissä olevissa koristeissa on muslimitaiteen aspekteja.^[3]

Ornamenteilla on kaksi tarkoitusta. Jokainen esine voi olla koristeltu ja kaunisteltu, mutta toisaalta ornamentti voi olla kuvaus. Jokainen koristeaihe voi tulla kuninkaallisen vallan symboliksi, ja ornamenttien runsaus voi myös viitata embleemeihin. Tämän esitystavan valinta, joka on läsnä usein hovitaiteessa, ilmentää selvää pyrkimystä vallan kirjaamiseen jokaiseen mahdolliseen pintaan ja näin vahvistaa sen läsnäoloa.^[3]

Koska hovitaide pyrki osoittamaan ja kuvaamaan hallitsijan suuruutta, sillä oli vaara tulla dogmaattiseksi. Tästä todistavat Beninissä lähes samanlaiset kuninkaita muistuttavat messinkilaatat ja patsaat.^[3]

Usein hallitsijat rohkaisivat taiteellista pyrkimystä alkuperäisyyteen. Afrikkalaisen taiteen kehitys johtui hovitaiteilijoiden ja artisaanien kehittymisestä. Se näkyi kuninkaiden ja päälliköiden näköispatsaissa, jotka turvautuvat realistisiin, naturalistisiin periaatteisiin.^[3]

Beninin pronsseilla tarkoitetaan Beninin kuningaskunnan kuninkaiden palveluksessa olevien taiteilijoiden tekemiä messinki- ja pronssiesineitä. Varhaisimmat Beninin pronssit juontuvat 1200-luvulta, jolloin kuningas Oguola pani alulle metalliin valettujen esineiden käsityötuotannon. Beninin pronssit ovat reliefilaattoja ja patsaita. Reliefeissä on kuvattu taruja ja myyttejä. Niissä on kuninkaita, sotilaita, pappeja, eläimiä, hirviöitä, kääpiöitä ja portugalilaisia sotilaita 1400-luvun varustuksessa.^[4]

Beninissä tehdyt messinkipatsaat oli tarkoitettu esi-isiä kunnioittaviin alttareihin. Varhaisimmissa on ohut valukerros ja melko naturalistisia piirteitä. Joidenkin on tulkittu esittävän kuninkaita, ja toisten tärkeitä kaatuneita vihollisia, kuten Igboja. Ne sijoitettiin erillisiin sota-alttareihin, joiden tehtävä oli vahvistaa Beninin sotilaallista menestystä alueellisten laajentumisten aikana. Noin vuosina 1500–1750 valmistuneiden veistospäiden on tulkittu esittävän yleensä vain beniniläisiä kuninkaallisia. Pää-aiheisia veistoksia tehtiin beniniläisen ylhäisön muiston kunniaksi myös puusta ja savesta, jolloin materaalin käyttö merkitsi sosiaalista asemaa.^[5]

Digital Benin -verkkosivustoon tutkijat eri maista ovat koonneet tiedot 5246:sta Beninistä peräisin olevasta taide-esineestä, joita on 131 instituutiossa 20 maassa. Esimerkiksi Tukholman Etnografisessa museossa on 53 esinettä Beninin kuningaskunnasta.^[6]

Afrikasta ryöstettyjä esineitä on alettu palauttamaan Euroopan ja Yhdysvaltain museoista ja kokoelmista Afrikkaan. Keskustelua on herättänyt erityisesti ns. Beninin pronssien sijoitus ja omistus. Nigerian presidentti Muhammadu Buhari antoi hallintokautensa lopussa toukokuussa 2023 asetuksen, jossa määrätään Beninin nykyinen kuningas, oba Ewuare II – entisen hallitsijasuvun perillinen – kaikkien Nigeriaan palautettujen ja palautettavien Beninin taideteosten omistajaksi. Oba voi päättää, missä esineitä pidetään näytteillä vai näytetäänkö niitä ollenkaan. Presidentin asetuksessa sallitaan nimenomaisesti, että oba voi säilyttää palautettuja esineitä muurien sisällä olevassa palatsissaan. Oballa ei ole velvollisuutta näyttää niitä kenellekään.^{[7][8][9][10]}

• Afrikan historia
• Hovitaide

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Afrikan hovitaide Wikimedia Commonsissa

• Digital Benin verkkosivut