Ero sivun ”Exxon Valdezin öljyonnettomuus” versioiden välillä

Exxon Valdezin öljyonnettomuus
Exxon Valdez kolme päivää karille ajamisen jälkeen.
Päivämäärä	24. maaliskuuta 1989
Tapahtumapaikka	Prince William Sound, Alaska
Infobox OK

Exxon Valdezin öljyonnettomuus tapahtui Alaskassa Prince William Sound -lahdessa 24. maaliskuuta 1989. Öljylastissa ollut säiliöalus Exxon Valdez törmäsi Bligh Reefiin ja vuosi 260 000–750 000 barrelia raakaöljyä mereen. Onnettomuutta pidetään yhtenä suurimmista ihmisen aiheuttamista ympäristökatastrofeista. Vuotanut öljy saastutti lopulta 2 100 kilometriä rantaviivaa ja 28 000 neliökilometriä merta. Pelastustöitä vaikeuttivat alueen syrjäinen sijainti.

Prince William Sound -lahtea oli käytetty jo 12 vuoden ajan raakaöljyn kuljettamiseen Trans-Alaskan öljyputken valmistumisen jälkeen. Lahtea pitkin oli kulkenut yli 8 700 öljylastia, eikä kuljetuksien aikana ollut tapahtunut ainuttakaan merkittävää onnettomuutta.^[1] Öljyputki kuljettaa öljyä Prudhoe Baysta Alaskan halki Valdezin eteläpuolella sijaitsevaan tankkeriterminaaliin, josta alukset jatkavat kohti Prince William Soundia.^[2] Exxon Valdez puolestaan oli Exxonin laivaston uusin, parhaiten varustettu ja suurin alus. Se oli kolme vuotta vanha ja noin 300 metriä pitkä.^[3]

Exxon Valdez saapui Valdezin Alyoskan öljyterminaaliin 22. maaliskuuta 1989 kello 23:30 paikallista aikaa. Sillä oli kapteeni ja 19-henkinen miehistö.^[1] Aluksen kapteenina toimi kokenut Joseph Hazelwood, joka oli purjehtinut Exxon Shippingillä jo 19 vuoden ajan. Hazelwood oli arvostettu, ja häntä pidettiin hyvänä kapteenina, vaikka hänellä tiedettiin olevan myös pieni alkoholiongelma.^[3]

Exxon Valdeziin alettiin pumpata öljyä 23. maaliskuuta kello 5:05. Yliperämies James R. Kunkel valvoi lastausta. Osalle miehistön jäsenistä 23. maaliskuuta oli lepopäivä. Kapteeni Hazelwood, konemestari Jerry Glowacki ja radisti Joel Roberson lähtivät luotsi William Murphyn kyydillä Valdezin kaupunkiin. Murphy oli luotsannut Exxon Valdezin satamaan edellisenä iltana ja tulisi luotsaamaan sen myös sieltä pois myöhemmin samana päivänä. Alukselta lähteneet miehistön jäsenet olettivat, että alus lähtisi satamasta kello 22:00, mutta lähtöaikaa olikin muutettu päivän aikana. He tulivat takaisin satamaan 20:24, jolloin he saivat tietää, että lähtöaika olikin jo 21:00. Hazelwood oli päivän aikana hoitanut aluksen asioita, käynyt ostoksilla ja juonut joitaikin alkoholijuomia ainakin kahdessa baarissa. Radisti Roberson myönsi myöhemmin, että kolmikon jäsenet eivät olleet odottaneet, että laiva olisi niin nopeasti valmis lähtöön. Toinen perämies Cousins oli tehnyt tarvittavat testit kaikille laitteille 19:48 ja todennut kaikkien olevan kunnossa. Lokien mukaan alus irtautui satamasta 21:21.^[4]

Luotsi Murphy ohjasi Exxon Valdezin läpi kapean noin 11 kilometriä pitkän satamaa edeltävän Valdezin kapeikon. Murphyn mukaan Hazelwood lähti komentosillalta 21:30 ja palasi vasta 22:10, vaikka Exxonin määräysten mukaan Valdezin kapeikossa sillalla pitää olla kaksi ohjaajaa. Alus pääsi ulos kapeikosta 22:49, ja Murphy poistui alukselta 23:24 toisen perämiehen Cousinsin avustuksella. Hazelwood oli tällä kertaa yksin sillalla, eikä National Transportation Safety Boardin (NTSB) raportin mukaan tähystäjä ollut paikallaan.^[5]

Hazelwood ilmoitti 23:25 Valdezin liikennekeskukseen, että Murphy oli jättänyt aluksen ja hän on nostamassa aluksen nopeutta merinopeuteen. Joskus läheisestä Columbian jäätiköstä irtoaa jäävuoria laivareitille, jolloin kapteenilla on mahdollisuus hidastaa ja kulkea turvallisesti jäävuorien ohitse tai käyttää ulostuloväylän sijaan sisääntuloväylää, jos liikenne sen sallisi. Hazelwood kysyikin liikennekeskukselta, että onko hänellä mahdollisuus kääntää aluksen lännen suuntaan sisääntuloväylälle, mihin keskus antoi luvan. Prince William Soundin liikennejakokaistat ovat suunitteltu pitämään tulevat ja menevät alukset erillään ja syvissä vesissä. Sisääntulo- ja ulostuloväylien välissä on noin 800 metrin levyinen kaistale erottamassa väyliä toisistaan.^[5]

Hazelwood ilmoitti kääntävänsä liikennekeskukseen kello 23:30 kääntävänsä aluksen itäiselle reitille ja hidastavansa aluksen nopeutta, vaikka moottorilokien perusteella nopeus jatkoi kuitenkin kasvuaan. Alus oli kello 23:39 keskikaistalla. Hazelwood määräsi vielä toisen kurssin muutoksen, jota ei kuitenkaan informoitu eteenpäin. Exxon Valdez suuntasikin lopulta ulos liikennöintiväylän itäiseltä rajalta kello 23:47, jolloin sen nopeus oli 12 solmua. Hazelwood jätti NTSB:n mukaan komentosillan noin 23:53 annettuaan ensin ohjeet Cousinsille siitä, miten alus palautetaan takaisin väylälle.^[5]

Hieman puolenyön jälkeen Cousins päätteli, että alus olisi nyt käännettävä takaisin väylälleen. Samoihin aikoihin tähystäjä Maureen Jones ilmoitti, että Bligh Reefin valo oli tyyrpuurin puolella, mikä tarkoitti sitä, että alus oli kiihtyvällä vauhdilla kulkemassa kohti matalikkoa. Cousins otti välittömästi autopilotin pois päältä ja käski kääntämään peräsintä. Koska alus ei kääntynyt tarpeeksi nopeasti, Cousins käski kääntää kiireellä lisää oikea peräsintä. Tajuttuaan aluksen olevan suuressa laivassa Cousins soitti Hazelwoodille tilanteesta. Puhelu päättyi kello 00:04, kun alus oli saanut pohjakosketuksen.^[6]

Terävä riutta repäisi auki kahdeksan aluksen kuudestatoista säiliöstä. Raakaöljyä alkoi suihkuta suurella voimalla mereen. Komentosillalle juossut Hazelwood otti komennon itselleen ja määräsi miehistön herätettäväksi ja pelastusveneiden sekä muiden pelastuslaitteiden laitettavan valmiiksi. Hän myös pyrki tasapainoittamaan alusta, joka oli jo kallistunut hieman. Suurimpana vaarana oli se, että runko katkeaisi oman painonsa takia, sillä miehistö ei millään pystyisi pelastautumaan jääkylmässä vedessä, jossa oli lisäksi öljyä. Hazelwood lähetti Kunkelin tarkistamaan tarkaamoon selvittämään aluksen kuntoa. Kunkel havaitsi, että tässä vaiheessa öljyä oli vuotanut mereen jo 100 000 barrelia. Tämä tarkoitti sitä, että puolessa tunnissa meressä oli noin 15 miljoonaa litraa öljyä.^[7]

Hazelwood ilmoitti 00:24 Valdezin liikennekeskukseen, että alus oli juuttunut karille ja vuosi ”hieman öljyä”. Myöhemmin kommenttia on pidetty törkeänä vähättelynä.^[8] Hazelwood yritti samaan aikaan saada alusta pois riutalta, mutta Kunkel laski tietokoneohjelman avulla, että alusta ei kannata yrittää irrottaa riutalta, sillä sillä ei ollut enää tarpeeksi vakautta ilman riutan tukea. Hazelwood sammutti moottorit ja lopetti yrityksensä vasta kello 1:41.^[9]

Trans-Alaskan öljyputken valmistumisen jälkeen Alaskan osavaltio teki Alyeska Pipeline Service Companyn vastuulliseksi kaikista öljyonnettomuuksista, joissa on mukana putkea pitkin kuljetettua öljyä. Toimintasuunnitelman mukaan Alyeskalla piti olla jatkuvasti valmiina valmiusryhmä, puhdistuskalustoa ja aluksia ryhmän ja kaluston kuljettamiseksi. Alyeska oli kuitenkin vuonna 1981 alkanut leikata budjettiaan, eikä sillä ollut enää vuorokauden ympäri ulottuvaa valmiutta vastata onnettomuuksiin. Tieto Exxon Valdezin onnettomuudesta tuli Alyeskaan kaksi minuuttia sen jälkeen, kun tieto oli mennyt Valdezin liikennekeskukseen.^[10] Alyeska aloitti vastauksensa onnettomuuteen 20 minuuutin sisällä Hazelwoodin raportista, mutta vuodon laajuus oli täysin ylivoimainen haaste yrityksen kapasiteetille.^[11]

Alyeskan nopeaa vastausta onnettomuudelle vaikeutti yrityksen öljyonnettomuuksia varten varustettu noin 115 metriä pitkä proomu oli hieman vaurioitunut eikä sen varusteet ollut valmiiksi lastattu. Proomua oli käytetty tammikuussa 1989 Thompson Passissa tapahtuneen vuodon puhdistustöissä, joissa se oli hieman vahingoittunut. Sitä ei ollut vielä Exxon Valdezin onnettomuuden aikaan korjattu, vaikka vauriot eivät lopulta vaikuttaneetkaan proomun kykyyn päästä onnettomuuspaikalle. Proomun lastaaminen oli hidasta, sillä osa varusteista lojui pihalla lumikerroksen alla. Lisäksi paikalla oli vain yksi henkilö, joka osasi käyttää trukkia ja nosturia. Alyeska oli lupautunut viidessä tunnissa vastaamaan öljyvuotoihin, mutta Exxon Valdezin luokse päästiin vasta kello 14:54, 14 tuntia ja 24 minuuttia onnettomuustiedon saapumisen jälkeen.^[11] Tässä vaiheessa öljyvana oli jo 6,4 kilometriä pitkä.^[12]

Samaan aikaan kun Alyeskassa valmistauduttiin pelastustöihin, tieto onnettomuudesta kiiri myös Exxonin konttoriin. Exxon Shipping Companyn johtaja Frank Iarossi määräsi toisen säiliäaluksen Exxon Baton Rougen paikalle siirtämään jäljelläoleva öljy pois Exxon Valdezista.^[13]

Pelastus- ja puhdistustöiden aikana vallitsi epäselvyys siitä, kuka johti töitä. Alyeskan johto oli siinä käsityksessä, että operaatio oli heidän johdossaan. Heidän suunnitelmanana oli sulkea merialue, jossa öljyä oli, ja kerätä öljy mekaanisella öljynkerääjällä. Exxon Shippingissa oltiin sitä mieltä, että heidän pitäisi ottaa operaatio johtoonsa ja että mekaaninen öljynkeräys ei toimisi vuodon laajuuden takia. Pelastustöiden päätöksenteossa oli mukana lisäksi Alaskan osavaltio ja rannikkovartiosto, joiden vastuulla oli ihmisten ja omaisuuden suojeleminen.^[14]

Perjantai-iltana Exxon Baton Rouge saapui paikalle ja pystyi lauantaiaamuna aloittamaan öljyn siirtämisen Exxon Valdezista.^[15] Lisäksi Exxon Baton Rougen kapteeni William Deppe nousi Exxon Valdezille, vapautti Hazelwoodin tehtävistään ja otti aluksen komentoonsa. Exxon Valdezilta onnistuttiin siirtämään muihin tankkereihin noin neljä viidesosaa lastina olleesta öljystä. Pelastustöiden aikana kaksi rannikkovartioston alusta oli koko ajan lähistöllä valmiudessa pelastamaan miehistö, jos Exxon Valdez murtuisi kokonaan.^[16]

Alyeskan öljynkeräysryhmä saapui onnettomuuspaikalle myös perjantaina, mutta ryhmä oli täysin puutteellisesti varustautunut. Sillä oli mahdollisuus kerätä 37 800 litraa öljyä, kun mereen oli jo vuotanut noin 41,6 miljoonaa litraa.^[16] Myöhemmin saman illan aikana keräystyöt jouduttiin keskeyttämään, kun säiliöiden kapasiteetti oli tullut täyteen. Tässä vaiheessa öljystä oli kerätty vasta prosentin kymmenesosa.^[15] Exxon ilmoitti pian tämän jälkeen ottavansa puhdistustöiden johdon vastuulleen. Exxonissa oltiin halukkaita käyttämään nopeampia puhdistusmenetelmiä, kuten öljyn polttamista tai kemiallista hajottamista.^[16] Exxonin johtajat laittoivat toivonsa niin sanotuille dispergointiaineille, jotka hajottaisivat öljyn pieneiksi tipoiksi, jotka joko uppoisivat pohjaan tai hajoaisivat meriveteen. Monet tieteilijät, virkamiehet ja ympäristönsuojelijat vastustivat ratkaisua, sillä dispergointiaineet olivat myrkyllisiä eivätkä ne käytännössä poistaisi öljyä. Alaskan ympäristönsuojeluvirasto ja Yhdysvaltain ympäristönsuojeluvirasto EPA antoivat perjantai-iltana Alyoskalle luvan testata dispergointiaineita. Testi ja sitä seuranneet testit eivät antaneet positiivisia tuloksia.^[17]

Sunnuntaiaamuna öljy oli levinnyt jo 259 neliökilometrin alueelle. Myöhemmin samana päivänä Alaskan kuvernööri Steve Cowper julisti osavaltioon hätätilan, minkä ansiosta kansalliskaartikin tuli apuun. Pelastussuunnitelmien mukaan tässä vaiheessa olisi pitänyt olla kerättynä noin 100 000 barrelia öljyä, mutta todellisuudessa sitä oli kerätty vasta alle 3 000 barrelia. Ilma oli tähän saakka ollut tyyni, mutta sunnuntai-iltana sää alkoi muuttua. Yön aikana alkoi tuulla huomattavan voimakkaasti, jopa 32 metriä sekunnissa. Suunnitelmat polttaa öljy jouduttiin peruuttamaan, ja dispergointiaineita levittävät koneet joutuivat pysymään maassa. Myrsky muutti veden ja öljyn eräänlaiseksi hyytelöksi, joka ei enää palaisi, ja puhalsi öljyn rannoille. Samalla tuhoalue muodostui niin suureksi, että se muodostui mahdottomaksi puhdistaa.^[18]

Neljännen päivän jälkeen Alaskan ympäristönsuojeluvirasto ilmoitti Exxonille, että rannoille tarvitaan öljyn puhdistajia. Exxon yritti samalla edelleen siirtää öljyä pois Exxon Valdezista, kerätä öljyä ja pelastaa eläimiä, joten se tarvitsi rantojen puhdistamiseen lisää työvoimaa. Exxon sai helposti lisää työläisiä ja palkkasi ja koulutti 11 000 miestä ja naista pelastamaan rantoja. Lisäksi Exxon vuokrasi 1 400 venettä ja 85 lentokonetta kuljettamaan työntekijöitä, tutkijoita, toimittajia, vapaaehtoisia ja virkamiehiä vaikeakulkuisille rannoille. Pelkästään kuljetuksista koituneet kulut maksoivat Exxonille 10 miljoonaa dollaria päivässä. Tilanne kuitenkin vaikeutui päivä päivältä, sillä viidennellä viikolla öljylautta oli levinnyt jo 15 500 neliökilometrin alueelle ja kesäkuussa 25 900 neliökilometrin alueelle.^[19]

Vaikka öljyn kerääminen merestä oli jo ollut haastava urakka, rantojen puhdistaminen oli vielä vaikeampaa. Lisäksi puhdistusta oli paljon, sillä Prince William Sound oli Alaskanlahden pieni lahdelma, jonka rantaviiva mutkitteli ja jossa oli useita saaria. Lahden rantaviiva on kaikkiaan noin 4 830 kilometriä pitkä.^[20]

Aluksi puhdistamisessa käytettiin erikoisvalmisteisia paperipyyhkeitä. Puhdistajat kävivät rantaa läpi kivi kiveltä ja pyyhkivät kivet ja panivat sitten ne takaisin. Työ oli hidasta, ja sitä vaikeutti aallot, jotka saattoivat tuoda lisää öljyä jo puhdistetulle rannalle. Seuraavaksi Exxon siirtyi puhdistamaan rantoja korkeapaineisella, kylmällä vedellä. Rannat puhdistuivat tällä tavalla, mutta se teki öljystä tahmeampaa ja paksumpaa. Lopulta alettiin käyttää kuumaa vettä, jonka ansiosta rannoista saatiin paremman näköisiä. Parhaimmillaan Exxonin 3 500 puhdistajaa käytti 757 miljoonaa litraa korkeapaineista vettä päivässä.^[20]

Vaikka kuumalla vedellä saatiin selviä tuloksia, tutkijat löysivät siitä muita ongelmia. Biologien mukaan tapa tappoi noin 90 prosenttia vuorovesivyöhykkeen eliöistä, ja lisäksi pelättiin, että korkeapaineinen vesi pakottaisi öljyn syvämmelle soraan ja kivien alle, mikä hidastaisi öljyn luonnollista hajoamista.^[20] Exxon rajoittikin korkeapaineisen veden käytön vain pahimmin saastuneille rannoille, ja muilla rannoilla palattiin käsityöhön. Viikkojen työn jälkeen ei ainuttakaan rantaa oltu saatu puhdistettua, joten jatkossa Exxon alkoi käyttää ”käsitellä” rantoja ”puhdistamisen” sijaan.^[21]

Vaikka Exxon Valdezin öljyonnettomuudessa vuotaneen öljyn määrällä mitattuna tapaus ei ollut lähellekään pahimpia onnettomuuksia, ympäristövaikutuksiltaan se on ehdottomasti yksi pahimpia.^[22] Tämä johtuu osittain siitä, että Prince William Sound on usean eläinlajin merkittävä asuinalue.^[23] Onnettomuuden jälkeen eläimiä kuoli tuhansittain, ja jotkut tutkijat ovat arvioineet, että yli puolet lahden eläimistä kuoli onnettomuuden seurauksena. Tutkijat löysivät 1 016 kuollutta merisaukkoa, 36 460 merilintua (joista iso osa oli kiisloja ja 151 kotkaa. Todellinen luku on kuitenkin huomattavasti suurempi, sillä suurinta osaa kuolleista eläimistä ei ikinä löydetty. Tieteilijät ovat arvioineet, että onnettomuudessa kuoli 350 000–390 000 merilintua, 2 650 merisaukkoa ja 300 kirjohyljettä.^[24]

Lahden tilaa on tutkittu useaan kertaan onnettomuuden jälkeen. Vielä 20 vuotta onnettomuuden jälkeen Exxon Valdez Oil Spill Trustee Councilin mukaan ekosysteemi on palautunut vain osittain. Tutkituista 27 lajista 17 on toipunut ennalleen. Tutkimusta vaikeuttavat yksilömäärien luonnolliset vaihtelut. Toipuneeksi luokiteltua kyttyrälohta arveltiin olevan 11,6 miljoonaa yksilöä. Kolme vuotta onnettomuuden jälkeen niitä oli vain 1,3 miljoonaa, mutta normaalin yksilömäärän arvioiminen on vaikeaa, sillä kyttyrälohien määrä lahdessa on vaihdellut luonnollisestkin 2,1 miljoonan ja 23,5 miljoonan välillä.^[25]

Vaikka kyttyrälohen on arvioitu palanneen takaisin salmeen, niin tyynenmerensilli ei ole vieläkään toipunut onnettomuudesta. Syytä tyynenmerensillin hitaaseen toipumiseen ei tiedetä, mutta sen arvioidaan myös vaikuttaneen pieniä kaloja syövien merilintujen paluuseen. Lintulajeista osa, kuten kiislat, ovat palanneet jo alueelle, mutta virta-allin ja alaskanmeriharakan kannat eivät edelleenkään ole toipuneet.^[25]

Lahden miekkavalasparvi on palautumassa hiljalleen ennalleen. Myrkyt kerääntyivät ravintoketjun yläpäässä oleviin miekkavalaisiin, ja lahden 36 valaasta 14 kuoli pian onnettomuuden jälkeen.^[25]

NOAA:n kemisti Jeffrey Short tutki vuonna 2009 sattumanvaraisesti valittua 91 rantaa. Short arvioi, että rannoilla oli edelleen vuonna 2009 noin 55 000 litraa öljyä, jota oli pääosin rantojen päällimmäisen kivikerroksen alla. Vaikka öljy hajosi nopeasti ensimmäisten 3,5 vuoden aikana, sen vähenemisnopeus on pienentynyt selvästi sen jälkeen.^[26]

Exxon Valdezin onnettomuus vaikutti merkittävästi Alaskan talouteen, sillä kalastus on monien alaskalaisten merkittävin elinkeino. Lohikanta pieneni heti onnettomuuden jälkeen, minkä takia monia kalastamoita jouduttiin sulkemaan. Taloudellisesti pahin vuosi oli kuitenkin vuosi 1993, jolloin alueella ei juurikaan ollut aikuisia lohia, sillä miljardit munat eivät ikinä kypsyneet onnettomuuden jälkeen. Sillikalastamot kärsivät vielä lohikalastamoita pahemmin. Sillin kalastus oli 1980-luvun lopulla ennätyslukemissaan, ja vielä vuonna 1990 kanta oli vahva. Se kuitenkin romahti vuonna 1993, eikä sillikanta ollut vielä 2000-vuosikymmenen lopullakaan tarpeeksi vahva kestämään kalastusta. Silliä pyytäneet kalastajat menettivät siis täysin mahdollisuutensa kalastukseen.^[27]

Ammattikalastuksen lisäksi onnettomuus vaikutti turismiin ja virkistysmatkailuun. Alue oli merkittävä kohde urheilukalastajille, mutta öljyonnettomuus vähensi selvästi Alaskaan suuntautuneita kalastusmatkoja, alueita, joissa pystyi kalastamaan, kalansaaliita ja matkojen pituutta. Kaiken kaikkiaan Alaskan koko matkailuala kärsi. Öljyn täyttämät rannat eivät olleet ainot syyt tappiolle, sillä rahakkaat puhdistustyöt ajoivat monia matkailualan työntekijöitä vaihtamaan ammattia. Matkailuala on kuitenkin 2000-luvun alussa alkanut jälleen kasvaa.^[27]

Vaikka onnettomuuden vaikutukset olivat suurelta osin huomattavan negatiivisia, tapahtuman jälkipyykki auttoi tiukentamaan säiliöaluksia käsitteleviä määräyksiä Yhdysvalloissa.^[25] Ympäristönsuojelijat olivat jo ennen onnettomuutta vaatineet tiukempia toimia ympäristön suojelemiseksi öljyvuodoilta. Exxon Valdezin onnettomuuden aikoihin Yhdysvaltain kongressissä kiisteltiin kaksoisrunkoisten alusten hyödyistä. Onnettomuuden jälkeen vuonna 1990 kongressi hyväksyi Oil Pollution Act -lain, joka määräsi kaikki yksirunkoiset alukset muutettavan kaksirunkoisiksi tai poistettavan käytöstä vuoteen 2015 mennessä.^[28]

Laki määräsi myös määräsi öljypuomit säiliöaluksen ympärille ympäristöön helposti leviävän öljyn leviämisen, kun alusta täytetään tai tyhjennetään vaikeissa olosuhteissa. Supertankkerit piti jatkossa tarkistaa tunnin välein mahdollisten vuotojen varalta. Lisäksi laki kovensi määräyksiä säiliöalusten huumeiden tai alkoholin käytölle; jatkossa satamasta lähtevien alusten kapteenit ja joskus jopa miehistön jäsenten piti tarkistaa alkoholitestillä.^[28]

Laissa määriteltiin myös öljyn puhdistusoperaatioista johtavat tahot. Lain mukaan komentokeskuksen muodostaisivat paikallisista asukkaista koottu komitea, jota johtaisi paikalla oleva liittovaltion virkamies. Jos vuoto tapahtuisi liikennöidyllä väylällä, rannikkovartioston pitäisi vahvistaa komitean ja ohjailla puhdistusoperaatiota. Yhdysvaltan maaperällä tapahtuvan vuodon puhdistustöiden johdossa olisi puolestaan ympäristönsuojeluvirasto. Öljy-yhtiöt ovat lain mukaan ovat fyysisesti ja taloudellisesti vastuussa vuodon puhdistamisesta ja jokaisella yhtiöllä pitää olla ympärivuorokautinen erikoiskoulutettu miehistö valmiudessa öljyvuotojen varalta.^[29]

Kansainvälinen merenkulkujärjestö seurasi jonkin ajan päästä Yhdysvaltalaista määräystä ja kielsi yksirunkoiset alukset. Järjestö ei kuitenkaan herännyt tilanteeseen vielä Exxon Valdezin onnettomuuden jälkeen, vaan vasta, kun säiliöalus Erikan uppoaminen oli aiheuttanut katastrofin Ranskan rannikolla 1999 ja Prestigen uppoaminen Espanjan rannikolla 2002.^[25]

• Dorsett, Melanie: Exxon Valdez Oil Spill Continued Effects On The Alaskan Economy. Colonial Academic Alliance Undergraduate Research Journal, 2010, 1. vsk, nro 1. Colonial Academic Allaince. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 30.7.2013. (englanniksi)
• Freedman, Bill: Environmental Ecology. San Diego, California: Academic Press, 1995. ISBN 0-12-266542-2. Google-kirjat (viitattu 30.7.2013). (englanniksi)
• Leacock, Elspeth: The Exxon Valdez Oil Spill. New York, NY: Facts On File, 2005. ISBN 0-8160-5754-0. Google-kirjat (viitattu 30.7.2013). (englanniksi)
• Schoch, Robert M.: Case Studies in Environmental Science. St. Paul, MN: West Publishing, 1996. ISBN 0-314-20397-4. Google-kirjat (viitattu 30.7.2013). (englanniksi)
• Spill: The Wreck of the Exxon Valdez (pdf) (Final Report) 2/1990. Alaska Oil Spill Commission. Viitattu 30.7.2013. (englanniksi)