Hallituksen asumistuen leikkaukset osuvat etenkin opiskelijoihin – taas

Kuva: Olli Kärkkäinen / Helsingin sanomat

Hallitus on leikannut opiskelijoilta kaikista eniten. Silti kokoomus, keskusta ja siniset päättivät tänään leikata opiskelijoilta ja muilta pienituloisilta vielä lisää. Hallitus tuo eduskuntaan esityksen, joka leikkaa kaikista pienimmissä asunnoissa asuvien asumistuesta jopa 20 prosenttia. Leikkaus osuu kimppakämpissä ja alle 20 neliön yksiöissä asuviin.

Hallitus siis rankaisee juuri niitä ihmisiä, jotka asuvat mahdollisimman halvalla ja ahtaasti säästääkseen rahaa. Nämä ihmiset ovat valinnallaan säästäneet myös valtion rahaa – onhan asumistuki sidottu vuokran tasoon. Käytännössä hallitus kannustaa kaikkia muuttamaan keskimäärin kimppakämppiä ja pikkuasuntoja kalliimpiin yli 20 neliön yksiöihin, joiden vuokra on korkeampi ja joihin maksetaan siten enemmän asumistukea.

Tämän lisäksi asumistuesta leikkaaminen näkyy todennäköisesti toimeentulotukimenojen kasvuna – ihmisille kun on perustuslain mukaan taattava tietty minimitoimeentulon taso, jolloin yhdestä kohdasta leikkaaminen nostaa kustannuksia toisaalla.

Pienissä asunnoissa asuvien tukien leikkaaminen ei siis todennäköisesti säästä rahaa. Sen sijaan se tuo mukanaan merkittäviä haittoja. Leikkaus osuu juuri kaikista halvimmalla asuviin pienituloisiin ja vähentää mahdollisuuksia yhteisölliseen asumiseen. Todennäköisesti yksiössä asumiseen kannustava päätös myös pahentaa suurten paikkakuntien yksiöpulaa, mikä taas nostaa yksiöiden vuokria ennestään.

Tämä asumistukileikkaus on osa hallituksen laajempaa eriarvoistavaa ja etenkin opiskelijoita kurittavaa linjaa: Valtiovarainministeriön tuoreen selvityksen mukaan hallituksen politiikka kasvattaa tuloeroja leikkaamalla köyhiltä ja keventämällä hyvätuloisten veroja.

Eriarvoisuus siis kiihtyy ja menot kasvavat. Kukaan ei voita. En suoraan sanottuna ymmärrä miksi hallitus tekee näin yksiselitteisen huonoa politiikkaa.