Etiopia ja Eritrea

Eritrean itsenäistyminen

Vuonna 1991 Eritrean kansanvapautusrintama EPLF ja etiopialainen kapinallisliike EPRDF syöksivät diktaattori Mengistu Haile Miriamin vihatun hallinnon vallasta. EPLF oli tuolloin taistellut 30 vuotta Eritrean vapauttamiseksi Etiopiasta, ja sotinut useiden sukupolvien ajan etiopialaisia vallanpitäjiä vastaan. Mutta vasta sitten, kun EPLF:n liittolainen EPRDF otti vallan Etiopiassa, sai Eritrea itsenäisyytensä.

Ensimmäisinä Mengistun kukistamisen jälkeisinä vuosina entisten liittolaisten EPLF:n ja EPRDF:n suhteet olivat suhteellisen hyvät. Länsimaat kuvailivat Eritrean uutta valtionpäämiestä uudentyyppiseksi yhteistyösuuntautuneeksi afrikkalaiseksi johtajaksi, ja alueen kehitysnäkymät vaikuttivat myönteisiltä. Yhteistyön ilmapiiri huononi asteittaisesti Eritrean alkaessa enenevissä määrin korostaa riippumattomuuttaan Etiopiasta. Tilanne paheni entisestään, kun Eritrea otti käyttöön oman valuutan, ja tällä tavoin vaikeutti kaupankäyntiä Etiopian kanssa.

Sodan alku

Rauhaa kesti vain 7 vuotta, ja toukokuussa 1998 Eritrean armeija siirtyi Badmen alueelle, joka vuodesta 1991 lähtien oli kuulunut etiopialaisen hallinnon alaisuuteen. Tämä raja-alue on koko ajan ollut keskeinen riidanaihe. Pian puhkesi täysi sota, ja taistelut levisivät kolmelle rintamalle. USA, Ruanda ja Afrikan yhtenäisyysjärjestö (OAU) onnistuivat neuvottelemaan väliaikaisen aselevon, mutta sodan molemmat osapuolet käyttivät väliajan aseistautumiseen, ja helmikuussa 1999 taistelut puhkesivat uudelleen. Sodan kiistan kohteena oli näennäisesti maanviljelyyn osittain soveltuva ja mahdollisesti mineraalirikas maa-alue. Konfliktilla on kuitenkin myös tekemistä sen tosiasian kanssa, että Etiopia Eritrean itsenäistymisen kautta menetti yhteytensä merelle. Vaikka Etiopia kieltää tämän olevan totta, ovat monet sitä mieltä, että maa yrittää saada takaisin satamakaupunki Assabin. Assabin edustan merialueilla on mahdollisesti myös öljyä, joihin Etiopia haluaa päästä käsiksi. OAU järjesti vastikään uudet rauhanneuvottelut, joissa Eritrea hyväksyi esitetyt rauhanehdot. Tämä ei kuitenkaan pysäyttänyt Etiopiaa, jota rauha ei juuri kiinnostanut sen onnistuttua hyvin monissa hyökkäyksissään, joilla se oli saanut miehitettyä suuren osan Eritreasta. Vasta sitten kun Eritrea lupasi vetää joukkonsa kiistellyltä raja-alueelta, nämä kaksi maata solmivat rauhansopimuksen Algeriassa kesäkuussa 2000.

Rauhansopimuksen jälkeen

Rauhanneuvotteluissa Etiopia sai paremmin tahtonsa läpi, ja se sai valvontaansa alueet, jotka olivat etiopialaisten joukkojen hallussa sopimuksen kirjoittamisen aikaan. Nämä joukot korvattiin sitten YK:n joukoilla, jotka nyt partioivat 25 kilometriä leveällä puskurivyöhykkeellä Eritrean puolella rajaa. Eritrea ja Etiopia allekirjoittivat myös sopimuksen siitä, että puolueeton komitea saisi ratkaista maiden välisen rajakiistan. Mutta kun rajakomitea esitti arvionsa asiasta vuonna 2001, Etiopia kieltäytyi hyväksymästä komitean ratkaisua, jonka mukaan raja-alueen kaupungit Irob ja Badmen kaupunki kuuluisivat Eritrealle. Etiopia vaatii neuvottelujen jatkamista, josta Eritrea kuitenkin on kieltäytynyt.

Lukuisista sovitteluyrityksistä huolimatta neuvotteluilmapiiri huononi vuonna 2002, eikä konfliktia ole tähän mennessä saatu ratkaistua. Ennen joulua 2005 YK varoitti tilanteen kiristymisestä konfliktissa. Sitten sekä Etiopia että Eritrea lähettivät joukkojaan YK:n kontrolloimalle raja-alueelle. Lukkiutunut tilanne on johtanut siihen, että Eritrea on hiljalleen menettänyt kärsivällisyytensä YK:ta kohtaan. Eritrea oli sitä mieltä, että etiopialaisten vetäytymisen eteen ei ole tehty tarpeeksi työtä, eikä maa tästä syystä ole enää halukas tekemään yhteistyötä YK:n joukkojen kanssa. Eritrean hallitus on muun muassa kieltänyt YK:n helikoptereiden lentämisen maan ilmatilassa ja estänyt polttoaineen toimitukset rauhanturvaajille.

Nykyaika ja sisäiset konfliktit

Etiopia veti joukkojaan raja-alueelta vuoden 2005 lopussa, samaan aikaan kun YK:n rauhanturvaajat aloittivat vetäytymisen alueelta. Tämän jälkeen kumpikin maa on vuorotellen mobilisoinut armeijaansa rajan läheisyydelle, mutta suuremmilta hyökkäyksiltä on vältytty. Kummankin maan hallintoa syytetään erinäisten Afrikan sissiliikkeiden rahoittamisesta, ja maissa onkin nähty entistä enemmän terrori-iskuja muistuttavia pommituksia. Todennäköinen syy sille miksi sota maiden välillä ei ole syttynyt uudestaan, on Afrikan sarven nälänhätä. Jatkuva kuivuus on romahduttanut kummakin maan talouden, ja suurien armeijoiden mobilisoiminen on vaikeaa nälänhädästä kärsivässä maassa.

Eritrean kanssa käymänsä sodan lisäksi Etiopialla on myös suuria sisäisiä konflikteja. Suurin konflikti vallitsee hallituksen ja oromojen etnisen ryhmän välillä. Oromo-kansaan kuuluu noin 30 prosenttia maan väestöstä. Oromot ovat vuodesta 1974 lähtien taistelleet saadakseen itsenäisyyden, ja että eteläiset ja läntiset osat maasta irrotettaisiin Etiopiasta. Oromot syöksivät Mengistun vallasta yhteistyössä EPLF:n ja EPRD:n kanssa, mutta eivät olleet niin tyytyväisiä, kun EPRDF muodosti uuden etiopialaisen hallituksen vain hyvin vähäisellä oromo-edustuksella. Joidenkin vuosien ajan he taistelivat oikeuksiensa puolesta poliittisen järjestelmän kautta, ennen kuin he vuonna 1997 päättivät aloittaa sissisodan Etiopian hallitusta vastaan. Konflikti jatkuu yhä.